Belgium Calling 2 - Ensimmäinen harkkaviikko

Tällä viikolla meillä alkoi viimein harjoittelut ensimmäisissä harjoittelupaikoissa, Lauralla Universitair Ziekenhuisissa, tuttavallisemmin UZ Jettessä eli Brysselin yliopistollisessa sairaalassa ja Vapulla National MS Centerissä Melsbroekissa, lähellä Brysselin lentokenttää. Laura aloitti harjoittelun jo maanantaina, mutta Vapun ensimmäinen päivä oli tiistai. Pääsääntöisesti harjoitteluviikot ovat meillä nelipäiväisiä, sillä yksi päivä viikosta on varattu kirjallisen harjoitteluraportin tekemistä varten. Päivät harjoittelussa ovat pitkiä ja siksi viikot varmasti vierivätkin nopeammin kuin osaamme vielä odottaakaan.

      

Lauran ensimmäinen harjoittelupaikka UZ Jette on valtava sairaala aivan Brysselin Pohjoisella reunalla. Harjoittelun ohjaaja työskentelee pääasiassa neurologisella osastolla ja siksi Laurakin viettää ensimmäiset viikot siellä. Tarkoitus kuitenkin on päästä näkemään myös muiden osastojen kuten ortopedian ja neurokirurgian toimintaa. Yhteensä sairaalassa työskentelee seitsemän tai kahdeksan toimintaterapeuttia jokainen omalla tontillaan ja heistä yksi toimii "lentävänä" terapeuttina eli paikkailee aina siellä, missä joku muu on lomalla, poissa tai sairaana. 

Neurologisen osaston toimintaterapeutin päivät alkavat aamuisin jonkinlaisella palaverilla. Nämä palaverit vastaavat ilmeisesti hieman Suomessakin käytössä olevia lääkärin kiertoja, mutta Laura ei osallistu niihin, sillä sisältö on täysin Hollannin kielellä eikä siitä siksi olisi juurikaan hyötyä. Palaverin jälkeen toimintaterapeutti ja fysioterapeutti yhdessä kiertävät läpi asiakkaat, joiden liikutteluun vaaditaan kahden ihmisen tuki. Yleensä asiakkaat autetaan aamulla ylös sängystä nojatuoleihin ja osan kanssa tehdään samalla seisomaannousu- tai kävelyharjoituksia. Tässä toimintaterapeutin rooli on lähinnä fysioterapeuttia avustava, sillä osastolla on myös vain yksi fysioterapeutti. Osaston potilaista, tai ainakin niistä, joita toimintaterapeutti tapaa, suurin osa on kuntoutumassa jonkinlaisesta aivotapahtumasta. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös koronan jälkitilasta, selkärangan vammoista, Parkinsonin taudista tai muista neurologisista ongelmista kärsiviä henkilöitä. Oireet ovat pääasiassa samankaltaisia, hemiplegiaa, pareettisia raajoja, liikkumisvaikeuksia, neglect-oireita ja kognitiivisia haasteita. Toimintaterapeutin työtehtävät vaihtelevat siis sen mukaan, millaisia oireita potilailla on. Joidenkin kanssa tehdään yläraajan passiivisia tai aktiivisia liikeharjoitteita, joidenkin kanssa hienomotoriikkaa vaativia tehtäviä ja toisille toimintaterapeutti teettää erilaisia kognitiivisia tehtäviä. 

      

Tiistai ja torstai iltapäivinä neurologisen osaston terapeutti ottaa vastaan avokuntoutuksen asiakkaita. Näillä asiakkailla oireet ovat samankaltaisia kuin osaston potilailla, mutta avokuntoutuksessa olevat ovat jo kotiutuneet sairaalasta ja käyvät iltapäivien ryhmissä saamassa jatkokuntoutusta. Toimintaterapeutin osalta tämä tarkoittaa lähinnä erinäisiä pöytätason päättely, hahmotus tai hienomotorisia tehtäviä. Fysioterapeutit puolestaan ohjaavat samaan aikaan viereisellä kuntosalilla erilaisia voima-, tasapaino- ja liikkuvuusharjoitteita asiakkaille. Osa asiakkaista tapaa ryhmäkertojen yhteydessä myös puheterapeuttia. 

Harjoittelun ensimmäinen viikko on Lauran osalta ollut lähinnä seuraamista ja ympäristöön tutustumista. Suurimpana haasteena harjoittelussa osallistumiselle ja oman osaamisen esiin tuomiselle on ollut ehdottomasti kieli. Vaikka Englannin kielen taito henkilökunnan keskuudessa onkin pääasiassa hyvä, eivät monet silti jostain syystä halua käyttää kieltä. Toki ammattisanaston käyttäminen vieraalla kielellä on hankalaa myös opiskelijalle, mutta vaihtoehtoja ei ole, kun ei osaa muita ymmärrettäviä kieliä. Päivien aikana onkin usein tilanteita, joissa Laura on huomannut kuuntelevansa jo kolmatta varttia putkeen keskustelua, josta ei ymmärrä sanaakaan ja tästä syystä Laura on toisinaan kokenut, että ei välttämättä saa harjoittelusta irti yhtä paljon kuin samanlaisesta paikasta Suomessa, kaikki ympärillä tapahtuva ja sen ymmärtäminen kun tuottaisi myöskin oppimista. Myös asiakkaiden kanssa kommunikoinnissa kieli on monesti osoittautunut haasteeksi. Aivoinfarktipotilaat ovat monet hyvin iäkkäitä, eivätkä siksi ole koskaan oppineet puhumaan englantia. Monelle myös oman äidinkielen löytäminen ja ymmärtäminen on aivotapahtuman jälkeen haastavaa. Lisäksi osastolla on joitain asiakkaita, joiden äidinkieli on esimerkiksi turkki tai espanja, sillä Bryssel on hyvin kansainvälinen kaupunki, jossa asuu ihmisiä monista eri kansalaisuuksista. Avokuntoutusryhmissä on kuitenkin mukana myös paljon nuorempia asiakkaita, 19-vuotiaasta lähtien, jotka osaavat englantia ja joiden kanssa Laurakin on päässyt juttelemaan, toisinaan jopa enemmän kuin sairaalan henkilökunnan kanssa.

      

Myös Vapun kokemukset kielen käytöstä harjoittelussa ovat saman kaltaisia. Vappukin on kokenut, että asiakkaiden kanssa tulee puhuttua toisinaan enemmän kuin ohjaajien ja muiden työntekijöiden. Jaettu kokemus on ollut myös se, että asiakkailla on selkeästi tarve ja halu yrittää keskustella tai jollain muulla tapaa kommunikoida ulkomaalaisen harjoittelijan kanssa, vaikka heidän kielitaitonsa olisi melko heikkokin. Henkilökunnan osalta Vapusta on toisinaan tuntunut, että he eivät edes yritä käydä keskusteluja englanniksi. Juteltiinkin yhtenä iltana siitä, kuinka erilainen kohteliaisuuskulttuuri täällä ja Suomessa kielen osalta on, sillä meidän kokemusten mukaan suomalaiset ovat pääasiassa hyvin kiinnostuneita ulkomaalaisista ja mielellään harjoittavat myös omaa Englannin kielen taitoaan. Meidän kokemuksen mukaan yleensä, jos Suomessa on työskennelty ulkomaalaisten kanssa, suomalaisen porukan kesken on sovittu, että pyritään pitäytymään Englannin kielessä, jotta kaikki ymmärtävät keskustelun. Myös kouluprojekteissa on painotettu sitä, että on kohteliasta huomioida toista kieltä puhuva vieras ja vähintäänkin selittää, mistä on omalla kielellä juuri keskusteltu. Täällä Belgiassa tuntuu toisinaan siltä, etteivät ihmiset välttämättä ajattele sitä, miltä yksin vieraaseen paikkaan tulleesta opiskelijasta tuntuu, kun muut naureskelevat ja höpöttelevät ympärillä täysin vieraalla kielellä. Toisaalta Belgiassa puhutaan jo maan kansalaistenkin keskuudessa niin ranskaa, hollantia kuin useita muitakin kieliä, minkä vuoksi on ehkä tavallisempaa etteivät kaikki keskustelussa ymmärrä puhuttua kieltä. 

Kielen lisäksi Vappu on kohdannut harjoittelussaan muitakin hämmentäviä hetkiä jo lyhyessä ajassa. Toisena harjoittelupäivänä Vappu sai tietää, että avokärkiset sisätossut eivät olekaan sallitut työkengät ja harjoittelupaikalla vaaditaan lenkkareiden käyttöä työkenkinä. Aiemmin ohjaajan kanssa viestitellessä oli kerrottu vain, että mukaan on otettava omat kengät. Myös ensimmäisen päivän ruokatauko heitti Vapulle eteen yllätyksen, kun harjoittelupaikalla piti olla mahdollisuus työpaikkaruokailuun, mutta ruoka olisikin pitänyt tilata etukäteen edellisenä päivänä. Onneksi ruokalasta sai kuitenkin keittoa ja leipää, joilla selvisi ensimmäisen päivän. Muina päivinä Vapulla onkin ollut harjoittelussa mukana omat eväät, jotka hän syö yksin, sillä jostain syystä opiskelijoilla ja työntekijöillä on eri ruokailuajat. Vaikka kaikki yllätykset eivät olekaan olleet positiivisia, kohtasi Vappu perjantaina sellaisenkin. Harjoittelupaikalle nimittäin tuli potilas, joka puhui äidinkielenään suomea. Hän selitti Vapulle paikan toimintaa hieman ja Vappu sai heti paremman käsityksen harjoittelupaikasta, kun ohjaajilla oli ollut hieman hankaluuksia saada asiaa selitettyä.

      

Vappu on National MS Centerin ensimmäinen Erasmusopiskelija ja tilanne on siis uusi myös harjoittelun ohjaajille, joita Vapulla on kaksi. Ensimmäisen viikon Vappu on seuraillut toimintaterapeuttien työskentelyä ja jatkossa on tarkoitus, että Vappu saa myös oman asiakkaan, jonka terapiassa on mukana jokaisella kerralla. MS Centerissä toimintaterapiassa on paljon samoja elementtejä kuin UZ Jettessä. Siellä toimintaterapeutit tosin teettävät myös keskenään asiakkaille kävely ja seisomaannousuharjoituksia ja työskentely venyttääkin toisinaan toimintaterapian ja fysioterapian välisiä rajoja. Toimintaterapeuttien työnkuvaan kuuluu monesti myös liikkumisen apuvälineiden arviointi. 

MS Centerin asiakkaat ovat pääsääntöisesti MS-tautia sairastavia henkilöitä, mutta toisinaan myös ASL tai aivoinfarktipotilaita. Keskuksen asiakkaista osa tulee keskukseen kontrollikäynnille ja osa intensiivijaksolle, jonka aikana he myös majoittuvat keskuksella. Vapun päivä alkaa 7.20 Leuvenin linja-autoasemalta, josta matka taittuu 8.40 mennessä harjoittelupaikalle. Ensimmäinen potilastapaaminen toimintaterapeuteilla on yleensä jo 8.30 aikaan, jonka jälkeen potilaita liikkuu sisään ja ulos kello 12.30 asti ilman taukoja. Puolen päivän jälkeen syödään lounas, jonka jälkeen jatketaan työtä potilaiden kanssa kello 16.30 asti. Vapulla on harjoittelussa kaksi ohjaajaa, joista toisella on yleensä kerran päivässä ryhmä, jossa potilaita laitetaan esim. standing table nimiseen laitteeseen, joka avustaa mekaanisesti seisomaannousun tai motomediin, jolla pääsee "pyöräilemään" käsillä tai jaloilla.

      

(kuvissa esiintyviltä henkilöiltä saatu lupa kuvaamiseen ja julkaisuun)

Yksi ero,  jonka Vappu on huomannut verrattuna toimintaterapeuttien työhön Suomessa , on asiakastietojen ja käynnin sisältöjen kirjaus. Suomessa kaikki kirjataan vähintään päivittäiskirjauksiin muiden ammattilaisten nähtäväksi. Myös sairaalaympäristössä kirjataan joka kerta kun asiasta on tavattu toimintaterapian merkeissä. MS Centerillä tietokantaan kirjataan potilaan tavoitteet ja joiltain osin mitä toimintaterapiassa on tehty, mutta ei kuitenkaan jokaista kertaa erikseen Lauran kokemus sairaalasta on samanlainen. Lauran ohjaaja selitti, ettei hän lue potilaan tietoja kovin tarkkaan läpi, vaan luottaa lähinnä tietoon, jota saa muilta ammattilaisilta aamun briiffauksissa. Kirjauksia Laura ei ole nähnyt ohjaajan tekevän kertaakaan, kun Suomen harjoitteluissa ohjaajat kirjasivat jokaisen asiakaskäynnin heti niiden jälkeen ja päivissä oli siksi opiskelijalla paljon enemmän tyhjiä välejä itsenäiselle työskentelylle. 

Positiivinen kokemus Vapun harjoittelupaikasta on ollut se, että vaikka kenttä on somaattinen, on harjoittelupaikassa osattu ottaa huomioon myös toiminnan merkityksellisyys. Paikassa on mahdollisuuksia monenlaiseen luovaan toimintaan ja tylsähköistäkin harjoitteista on tehty mielenkiintoisempia mielikuvituksellisia keinoja käyttämällä. MS -taudille tyypillinen oire on myös väsymys, joka on huomioitu hyvin toimintaterapiassa. Terapeutit mukauttavat toimintaa potilaan jaksamisen mukaan ja terapiassa mietitään keinoja parantaa tai tukea arjen jaksamista. Näistä toimintaterapian sisällöistä varmasti tehdäänkin joskus vielä tarkempaa postausta, jossa avataan meidän oivalluksia ja mahdollisia kehitysideoita. 

Ensimmäisen viikon aikana kumpikin meistä on huomannut, että toimintaterapeutit ovat melko kiireisen oloisia. Vapun harjoittelupaikalla toimintaterapeuttien työpäivät ovat tarkkaan aikataulutettuja ja toisinaan ohjaajat vain katoavat johonkin sanomatta mitään. Myös Lauran ohjaaja on ripeä liikkeissään ja ehtii aina katseen välttäessä livahtaa johonkin niin, että Lauran täytyy kiertää osaston jokainen huone etsiäkseen hänet uudelleen. Ensimmäisenä päivänä Laura ja ohjaaja lähestulkoon juoksivat sairaalan käytäviä pitkin, sillä välimatkat ovat pitkiä ja aikaa ei ole tuhlattavaksi. Kuitenkin ruokatauot Lauran harjoittelupaikalla voivat kestää jopa 1,5 - 2 tuntia. Molemmat meistä ovat huomanneet useita kertoja päivässä seisovansa keskellä harjoittelupaikkaa tiedottomina siitä, missä ohjaaja on, mitä seuraavaksi tapahtuu tai mitä pitäisi tehdä.

      

Ensimmäinen harjoitteluviikko on siis vierähtänyt vauhdilla, mutta se on ollut molemmille meistä myös raskas ja tulevien kuukausien ajatteleminen on saanut olon tuskaiseksi ja turhautuneeksi. Vapun harjoittelupaikkaan kulkee Leuvenista suora bussiyhteys, mutta ensimmäisenä aamuna bussi ei saapunut, ja torstaina Vapun piti Brysselin keskustaan päästäkseen seikkailla vieraita reittejä jälleen kerran. Bussien aikataulut ovat myös tuottaneet Vapulle päänvaivaa ja harjoittelupäivien alkamis- ja päättymisaikoja on pitänyt sumplia bussiaikatauluihin sopiviksi. Lauran harjoittelupaikka on Brysselissä ja sinne matkustamiseen on varattava lähes puolitoista tuntia aamuin ja illoin. Laura kulkee Leuvenista junalla Brysseliin 20 minuuttia, vaihtaa bussiin ja jatkaa sillä matkaa yli puolen tunnin ajan. Kun matka-aikaan lisää kävelyt ja bussin odottelun on junaan hypättävä Leuvenista 7.35, jotta ehtii yhdeksäksi työpaikalle. Päivät harjoitteluissa ovat meille molemmille pitkiä, lähes kahdeksan tunnin mittaisia ja kun siihen lisätään matkoihin käytetty aika, voi päivä pelkästään harjoittelussa ja matkoilla venyä jopa 12h pituiseksi. Sen lisäksi arkeen ei paljon muuta ohjelmaa mahdukaan ja iltaisin väsymys alkaa painaa jo aikaisin. 

Meillä kävi ensimmäisellä viikolla myös huono tuuri siinä, että Belgiassa oli keskiviikkona julkisen liikenteen lakko, joka hankaloitti matkustamista harjoitteluun ja takaisin. Lauran bussi kulki aamulla eri reittiä kuin piti ja iltapäivällä Lauran oli tarkoitus ottaa ratikka ja vaihtaa metroon, hakea julkisen liikenteen kausilippu metroasemalla sijaitsevasta lippukioskista ja tulla sen jälkeen kotiin. Metroasema oli kuitenkin suljettu, joten Laura otti bussin, jonka piti mennä oikeaan paikkaan. Bussi menikin poikkeusreittiä aivan väärään suuntaan ja pysähtyi paikassa, josta ei ollut mitään järkevää yhteyttä lähellekään Lauran määränpäätä. Laura hyppäsi sähköpotkulaudan kyytiin, mutta tajusi pian, että liikenne Brysselissä saattaisi koitua siihen tottumattoman sähköpotkulautailijan kohtaloksi joten ei auttanut kuin kävellä. Lopulta metroasemalle saavuttuaan Laura huomasi, että myös lippukioski oli lakon vuoksi kiinni, joten Laura ei vieläkään saanut kauan odottamaansa bussikorttia. 

      

Vapulle lakko tuotti vielä enemmän ongelmia, sillä siinä, missä Brysselissä kulkee aina joku julkisen  liikenteen väline johonkin, ei Melsbroekista kulje kuin yksi linja Leuveniin. Aamulla bussi vielä kulki, mutta iltapäivällä odotettuaan bussia tovin, Vappu totesi, että linja ei enää liikennöi lakon vuoksi iltapäivällä. Onneksi samalla pysäkillä oli avulias paikallinen mies, joka osasi kertoa, että lähimmälle juna-asemalle kävelisi tunnin. Vappu ja yllättävä seuralainen päättivät kävellä asemalle yhtä matkaa, jotta mies voisi auttaa Vappua löytämään oikeaan junaan. Asemalta Vappu pääsi junaan, jolla hän pääsi toiselle asemalle, josta meni juna Leuveniin. Matkaan kuitenkin kului yhteensä useampi tunti, akkua oli puhelimessa muutamia prosentteja ja ensimmäisellä asemalla Vappu joutui uhkaavaan tilanteeseen agressiivisesti huutavan sekavan miehen kanssa. Onneksi Vapun uusi tuttava pystyi puuttumaan tilanteeseen pelottavan miehen omalla kielellä, jolloin tämä rauhoittui hieman. Lopulta kun Vappu saapui Leuveniin, oli Laura odotellut siellä jo pitkän tovin, käynyt kaupassa ja syömässä ja kävellyt kotiovelle odottamaan. Yhteensä Vapun kotimatka kesti yli kolmen tunnin ajan. Totesimme tuolloin, että yhden avaimen varassa eläminen täällä on todellakin epäkäytännöllistä ja molempien elämä helpottuisi melko paljon, jos Laura vihdoin löytäisi oman asunnon Brysselistä. 

      

Toistaiseksi elämä Belgiassa ei ole siis ehtinyt asettua ja tasaantua kuten odotimme ja tuntuu että jokainen päivä heittää tielle uusia esteitä. Lauran asunnonetsintä jatkuu ja projekti tuntuu lähestulkoon mahdottomalta. Vappu jännittää joka aamu, tuleeko oikea bussi asemalle ajoissa ja kotona ehditään viettää lähinnä yöt. Olemme tavanneet muutamia uusia tuttavuuksia ja vaihtaneet yhteystietoja muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa, mutta aikaa sosiaalisille suhteille ei tunnu juuri jäävän. Vappu esittää opinnäytetyön ensi viikolla ja Lauralla se on edelleen hieman kesken, harjoitteluun kuuluu osana raportti ja kaiken päälle pyrimme ylläpitämään toimintaterapeuttien blogin lisäksi omia Instagram-tilejä ja Laura omaa blogiaan. Tekemistä siis riittää, toisinaan vähän liiaksikin. Toivomme kuitenkin kovasti, että tilanne tässä kolmen kuukauden aikana hieman rauhoittuu ja reissusta jää käteen muutakin kuin tyhjä lompakko ja burn-out. 

Cordialement/Met vriendelijke groeten/Parhain terveisin,

❤ Laura ja Vappu ❤