Eroja eroja - Kokemuksia Saksasta (11)

Ennen loppukateettia halusin vielä kertoa saksalaisesta toimintaterapiasta. Teksteistä on varmaan jokin kuva jo tullut, mutta kerrotaan nyt vähän lisää! Yleistää en tietenkään voi, mutta voin henkilökohtaisista kokemuksista kertoa. 

Ensimmäinen kosketukseni saksalaiseen toimintaterapiaan tapahtui ennen harjoitteluani olleilla syntymäpäivillä. Eräs sairaanhoitajatuttuni (jonka isä on yksi alueen arvostettu toimintaterapeutti ja alan opettaja), päätti ajan kuluksi raksautella halukkaiden juhlijoiden selkärangat kuntoon isältään saamien oppien mukaisesti. Sitten hän siirtyi tutkimaan halukkaiden selkä-/hartia-alueen lihasjännityksiä ja laukaisemaan niitä triggerpisteitä painamalla. Raksauttelujonoon en uskaltanut, mutta lihasjännityksistä kyllä pääsin.  Pakko sitä kuitenkin oli kysyä, mitä ihmettä kaveri oikein teki. ”Häh eikös sinun pitäisi tietää nämä jutut? Perus toimintaterapiaa!” Noooh…  

Ajoittain terapia olikin Suomessa näkemääni verrattuna asiakkaan kannalta passiivisempaa. Kokemuksiini verrattuna siis enemmän tilanteita, joissa asiakas vain istuu tai makaa käsiteltävänä. Vaihtoehtoiset hoitomuodot/menetelmät sekä terapeuttilähtöisyys tuntuvat myös olevan saksalaisten suosiossa. Ensimmäinen ohjaajani selittikin, että asiakkaat odottavat usein terapeutin tai lääkärin (=auktoriteetin) tekevän päätökset ja ottavan ohjat. Tuttu ongelma meilläkin, Saksan hierarkisemmassa kulttuurissa vain yleisempi ja vaikeampi päihittää. Mutta aivan niin kuin meilläkin, niin asiakaslähtöisyyteen pyritään. Esim. luovissa projekteissa!

Valokuvaraamit, palapeli...

Kuten aiemmin on jo tullut ilmi, niin Saksassa toimintaterapia on ns. oppisopimuskoulutus. Sen jälkeen on kuitenkin mahdollisuus mennä 1,5 vuodeksi korkeakouluun ja saada kandin paperit. Luulenkin, että monen ihmetyksen taustalla on meidän eri tason koulutus. Saksan terapeutit ihmettelivät, kuinka vähän osasin käytännön juttuja (esim. palpointi, mobilisointi, lihastonukset laskeminen) ja itse taas ihmettelin muita juttuja. Eniten ihmettelin selkeiden tavoitteiden puutetta, sillä opintojen aikana on tullut totuttua jatkuvaan toiminnan analyysiin sekä SMART ja GAS -tavoitteiden käyttöön. Saksan harjoittelussa näin pääasiassa hyvin yleispäteviä tavoitteita. Esim. jos käsi ei toimi tai keskittymiskyky on huono, niin tavoitellaan niiden kehittämistä ja näin sujuvampaa arkea.

Systeemi on kuitenkin erilainen. Saksassa toimintaterapiaresepti kattaa aina 10 toimintaterapiakäyntiä, jotka toteutetaan 1-3 viikossa. Jos terapiaa halutaan jatkaa, pitää resepti uusia. Saksalaisilta löytyykin oma kirjanen, jossa eri alojen työn sisältö määritellään. Kirjassa on mm. määritelty, mitkä tehtävät toimintaterapeutille milläkin osa-alueella kuuluvat. Lisäksi on määritelty, että yhden terapiareseptin aikana on oikeus yhteen kotikäyntiin, jolla arvioidaan kodin esteettömyyttä. Tällöinkin lupa käyntiin on soitettava lääkäriltä. Eli yleisesti terapia suoritetaan vain terapiayksikössä, ei kotona tai koulussa. Terapiat voidaan siirtää täysin kotiin, lääkärin luvalla, jos asiakas ei kykene turvallisesti itse tulemaan terapiaan. (Kotikuntoutuksen terapeutit ovat tietenkin asia erikseen, nimensä mukaan palvelut tarjotaan silloin kotiin.)

Arviointeja ei oman kokemukseni mukaan tehdä niin aktiivisesti, ainakaan Rehapointilla. Lähetteetkin perustuvat lääkärin arvioon. Itse kun on harkoissa tottunut, että lääkärin lähettämät asiakkaat tulevat jonkun toimintaterapeutin arvion kautta (tai olen itse arvioiva terapeutti). Rehapointilla tehtiin arviointeja satunnaisesti, pääasiassa käsien testaukseen liittyen. COPM löytyy, mutta sitä ei oikeastaan käytetä. Asiakkaita haastatellaan enemmän vapaamuotoisesti terapian kuluessa ja käsitestejä tehdään, jos siltä tuntuu. Hermotestausta (kuvat aiemmassa postauksessa) ja vegetatiivisten toimintojen testausta näin ehkä eniten. Selkeiden tavoitteiden ja arviointien puute sai minut luonnollisesti pohtimaan, miten terapian laatua seurataan. Tartutin pohdinnan pariin terapeuttiinkin, minkä myötä aloin nähdä testejä (esim. goniometri, 9peg) jo enemmän 😉

Pääsin rakentamaan yksiköille 9-peg-hole -testit osana puutöiden harjoittelua.
Box n' blocks oli myös työn alla, mutta sitä ei ehditty kokoamaan.

Pääsin myös neurofeedbackin Alpha Theta
ja Synchrony -lisäkoulutukseen. Hyvät eväät!

Muutosta lienee silti Rehapointilla vielä luvassa! Arviointivälineiden rakentamisen lisäksi pääsin harjoittelun aikana osallistumaan yhden Rehapointin terapeutin pitämään, yrityksen sisäiseen, koulutukseen toimintakeskeisyydestä. Esim. mitä on toiminta Fisherin mukaan, entä mikä on SMART ja miten sitä tulisi käyttää. Meidän ekan opiskeluvuoden juttuja. Kyseinen terapeutti suorittaakin parhaillaan tuota 1,5 vuoden korkeakoulututkintoa. Se, paljonko terapeutit jo tiesivät aiheesta, riippui valmistumisvuodesta ja siitä, minkä koulun kautta he olivat oppinsa saaneet.

Ja ehkä muuttuu koko maa. Ainakin on ilmeisesti tavoitteena, että Saksakin siirtää toimintaterapiaopintonsa korkeakouluun. Ehkä silloin opiskeluvaihtokin mahdollistuu helpommin 😎 Mutta kaiken kaikkiaan summaisin, että meillä voisi lisätä käytäntöä ja Saksassa teoriaa, sitten oltaisiin varmaan aika superterapeutteja kaikki 😏