Hallöchen!

Ensimmäisen harkkaviikon jälkeen kävin muutamalla näköalapaikalla Göttingenissä. Täällä on tosi kauniita keskiaikaisia linnoja ja torneja, joiden huipulla näkee koko kaupungin.

Toisen harkkaviikko meni jo paljon sujuvammin kuin ensimmäinen. Olen päässyt osallistumaan jo enemmän ja pystyn jo jossain määrin ohjaamaan ja auttamaan asiakkaita toimintaterapiassa. Olen tutustunut eri terapiamuotoihin ja muun muassa maalannut, tehnyt koria ja muita käsitöitä. En ole ikinä ajatellut, että olisin mitenkään erikoisen hyvä käsitöissä, mutta kyllä täällä jotenkin selviän😁

Pieni vuolukivi-Suomi. Tästä tuli myöhemmin magneetti

Maalasin majakan

Ohjaajieni toimintaterapiakoulutuksen aikana he kävivät kokonaisen vuoden pelkkiä käsitöitä, eli mitä käsitöitä on olemassa, miten niitä voi opettaa asiakkaalle jne. Olen kertonut, että meillä ei ole ollut paljon yhtään käsitöitä koulussa ja sitä he ovat kovasti ihmetelleet. Olen huomannut jo melko aikaisessa vaiheessa, että minulla ja ohjaajillani on ehkä hieman erilainen ajattelu- ja lähestymistapa toimintaterapiaan. Aluksi luulin, että se oli vain suljetulla osastolla, jossa toimintaterapia on niin kovin strukturoitua ja terapiassa tarjotaan vain tiettyjä asioita, mutta käytyäni avopoliklinikalla ja päihdepuolella, missä asiakkaat ovat selkeästi itsenäisempiä, toimintaterapia on sielläkin samanlaista, eli käsitöitä.

Olen päässyt myös seuraamaan moniammatillisen tiimin palavereita asiakkaista. Siellä käydään läpi, miten asiakkaalla on mennyt, tarvitaanko lääkemuutoksia, onko mahdollista, että asiakas siirretään toiselle osastolle tai yritetäänkö kotoutusta. Näissä palavereissa ymmärrän välillä hyvin asiasisällön, välillä puhe menee toisesta korvasta sisään toisesta ulos. Ei kai siinä, en minä Suomessakaan aina ymmärrä, mitä lääkärit puhuvat 😇

Vaikka toimintaterapia onkin täällä hieman erilaista kuin Suomessa, ei se haittaa. Minun on todella kivaa mennä harkkaan joka päivä, koska asiakkaat ja ohjaajani ovat niin mukavia 😊 Teitittely on kyllä vielä itselle niin vaikeaa, sanon koko ajan vahingossa du kun pitäisi sanoa Sie! Saksalaiset kyllä itsekin ajattelevat, että Teitittely on kovin vanhanaikaista.

Viikonloppuna käytiin Astan kanssa vähän Münchenissä Oktoberfesteillä pyörähtämässä. Oli hauska reissu!

Tschüss!