Harkkakuulumisia
Hei!
Olemme olleet Swazimaassa nyt lähes kaksi viikkoa ja alamme tottua paikalliseen elämänmenoon. Ollaan totuttu combeilla ajelemiseen ja yleiseen ihmisvilinään. Paikallisessa kulttuurissa oman tilan käsite on erilainen kuin Suomessa. Täällä ventovieraatkin voivat tulla aivan lähelle ja ottaa kädestä kiinni ilman sen kummempaa syytä. Ihmiset ovat kuitenkin enimmäkseen ystävällisiä ja iloisia.
Harjoittelupaikkamme on kuntoutuskeskus, jossa osa potilaista asuu viikoilla, ja osa käy päivisin kuntoutuksessa. Suurin osa potilaista on aivohalvauksesta toipuvia, mutta asiakkaana on myös esimerkiksi GBS-potilas (Guillain-Barre Syndrome). Harjoittelupaikkamme tarjoaa potilaille fysio- ja toimintaterapiaa. Asiakkainamme käy myös lapsia. Lapsiasiakkaat ovat enimmäkseen CP-vammaisia lapsia ja nuoria. Täällä vauvoille ja pikkulapsille annetaan toimintaterapiaa, ja yli 4-vuotiaat menevät fysioterapiaan.
Paikallinen toimintaterapia eroaa melko paljon suomalaisesta. Potilaat tulevat ripotellen yhteiseen toimintaterapiatilaan, jossa jokainen tekee saman pöydän ääressä kädenkäytön harjoituksia, esim. kuppien pinoamista. Osa tehtävistä on terapiaa ajatellen mielekkäitä, esim käden venytykset, mutta suurin osa tehtävistä on mekaanisia liikkeiden toistoja. Olemme terapioita seuratessamme ja toteuttaessamme pohtineet paljon, mikä tekee toiminnasta terapeuttista. Ainakin tällä hetkellä meistä tuntuu, että pelkät kädenkäytön harjoitukset eivät ole mielekkäitä, vaikka esimerkiksi liikelaajuuksien ylläpidon kannalta hyödyllisiä ovatkin.
Kädenkäytön harjoituksien lisäksi kuntoutuskeskuksessa asuvat potilaat saavat kaksi kertaa viikossa ohjausta päivittäisten toimintojen harjoittelussa. Kaikilla asukkailla on omat henkilökohtaiset avustajat, jotka myös asuvat potilaan kanssa kuntoutuskeskuksessa. Päivittäistoimintojen harjoituksissa neuvotaan myös avustajaa, jotta hän pystyisi tukemaan potilasta mahdollisimman itsenäuäiseen toimintaan. Olemme nyt kaksi kertaa olleet päivittäistoimintojen harjoittelun tilanteessa. Yhdellä kerralla seurasimme asiakkaan peseytymistä ja pukeutumista ja tämä oli mielestämme hyvin toteutettu toiminta, jossa asiakas ja avustaja saivat konkreettisia neuvoja. Toisella kerralla toimintana oli silitys, joka voisi olla mielekäs ja hyödyllinen harjoitus, mutta se toteutettiin laittamalla potilaat silittämään henkilökunnan työtakkeja. Ymmärrettävästi asiakkaiden oli hankala motivoitua toimintaan. Lisäksi silittämisessä ei huomioitu halvaantunutta puolta, joka olisi tärkeää ottaa mukaan edes apukädeksi arkitoimintoihin.
Lasten toimintaterapiaa olemme päässeet seuraamaan vasta yhden kerran. Toimintaterapiaan tulee vauvoja ja taaperoita, jotka ovat terapiatilassa kaikki yhdessä samaan aikaan. Yhteensä tilanteessa oli noin kahdeksan lasta. Aluksi äidit venyttelivät lapsensa, jonka jälkeen toimintaterapeutti kävi jokaisen luona erikseen ja neuvoi liikeitä ja venytyksiä. Me emme ole kohdanneet harjoitteluissa näin nuoria asiakkaita, koska yleensä Suomessa on käytäntönä antaa toimintaterapiaa vasta hieman vanhemmille. Lisäksi meillä ei ole muutenkaan kokemusta vauvojen käsittelystä, joten olomme oli tilanteessa hyvin hämmentynyt ja epävarma. Vauvoille annettava toiminaterapia muistutti lähinnä fysioterapiaa, koska se koostui lähinnä venytyksistä ja eri asentojen harjoittelusta. Yksi asiakkaista oli vauva, jolla oli CP:n lisäksi skolioosi. Meille opetettiin vauvan niskan venyttämistä, mutta meistä se näytti hyvin hurjalta ja tuntuu, ettei oma pätevyytemme eikä osaamisemme siihen riitä.
Tällaisten asioiden parissa työskentelemme harjoittelussa, jossa kuluu arkisin 10-12 tuntia päivittäin, matkat mukaan luettuna. Harjoittelussa opimme paljon neurologisista asiakkaista ja paikallisista käytännöistä. Vaikka toimintaterapia on erilaista kuin Suomessa, tämä on hieno ja erilainen kokemus. Lopuksi muutama kuva vuorelle kiipeämisreissultamme:)
Terveisin Heini ja Kata
Olemme olleet Swazimaassa nyt lähes kaksi viikkoa ja alamme tottua paikalliseen elämänmenoon. Ollaan totuttu combeilla ajelemiseen ja yleiseen ihmisvilinään. Paikallisessa kulttuurissa oman tilan käsite on erilainen kuin Suomessa. Täällä ventovieraatkin voivat tulla aivan lähelle ja ottaa kädestä kiinni ilman sen kummempaa syytä. Ihmiset ovat kuitenkin enimmäkseen ystävällisiä ja iloisia.
Harjoittelupaikkamme on kuntoutuskeskus, jossa osa potilaista asuu viikoilla, ja osa käy päivisin kuntoutuksessa. Suurin osa potilaista on aivohalvauksesta toipuvia, mutta asiakkaana on myös esimerkiksi GBS-potilas (Guillain-Barre Syndrome). Harjoittelupaikkamme tarjoaa potilaille fysio- ja toimintaterapiaa. Asiakkainamme käy myös lapsia. Lapsiasiakkaat ovat enimmäkseen CP-vammaisia lapsia ja nuoria. Täällä vauvoille ja pikkulapsille annetaan toimintaterapiaa, ja yli 4-vuotiaat menevät fysioterapiaan.
Paikallinen toimintaterapia eroaa melko paljon suomalaisesta. Potilaat tulevat ripotellen yhteiseen toimintaterapiatilaan, jossa jokainen tekee saman pöydän ääressä kädenkäytön harjoituksia, esim. kuppien pinoamista. Osa tehtävistä on terapiaa ajatellen mielekkäitä, esim käden venytykset, mutta suurin osa tehtävistä on mekaanisia liikkeiden toistoja. Olemme terapioita seuratessamme ja toteuttaessamme pohtineet paljon, mikä tekee toiminnasta terapeuttista. Ainakin tällä hetkellä meistä tuntuu, että pelkät kädenkäytön harjoitukset eivät ole mielekkäitä, vaikka esimerkiksi liikelaajuuksien ylläpidon kannalta hyödyllisiä ovatkin.
Kädenkäytön harjoituksien lisäksi kuntoutuskeskuksessa asuvat potilaat saavat kaksi kertaa viikossa ohjausta päivittäisten toimintojen harjoittelussa. Kaikilla asukkailla on omat henkilökohtaiset avustajat, jotka myös asuvat potilaan kanssa kuntoutuskeskuksessa. Päivittäistoimintojen harjoituksissa neuvotaan myös avustajaa, jotta hän pystyisi tukemaan potilasta mahdollisimman itsenäuäiseen toimintaan. Olemme nyt kaksi kertaa olleet päivittäistoimintojen harjoittelun tilanteessa. Yhdellä kerralla seurasimme asiakkaan peseytymistä ja pukeutumista ja tämä oli mielestämme hyvin toteutettu toiminta, jossa asiakas ja avustaja saivat konkreettisia neuvoja. Toisella kerralla toimintana oli silitys, joka voisi olla mielekäs ja hyödyllinen harjoitus, mutta se toteutettiin laittamalla potilaat silittämään henkilökunnan työtakkeja. Ymmärrettävästi asiakkaiden oli hankala motivoitua toimintaan. Lisäksi silittämisessä ei huomioitu halvaantunutta puolta, joka olisi tärkeää ottaa mukaan edes apukädeksi arkitoimintoihin.
Lasten toimintaterapiaa olemme päässeet seuraamaan vasta yhden kerran. Toimintaterapiaan tulee vauvoja ja taaperoita, jotka ovat terapiatilassa kaikki yhdessä samaan aikaan. Yhteensä tilanteessa oli noin kahdeksan lasta. Aluksi äidit venyttelivät lapsensa, jonka jälkeen toimintaterapeutti kävi jokaisen luona erikseen ja neuvoi liikeitä ja venytyksiä. Me emme ole kohdanneet harjoitteluissa näin nuoria asiakkaita, koska yleensä Suomessa on käytäntönä antaa toimintaterapiaa vasta hieman vanhemmille. Lisäksi meillä ei ole muutenkaan kokemusta vauvojen käsittelystä, joten olomme oli tilanteessa hyvin hämmentynyt ja epävarma. Vauvoille annettava toiminaterapia muistutti lähinnä fysioterapiaa, koska se koostui lähinnä venytyksistä ja eri asentojen harjoittelusta. Yksi asiakkaista oli vauva, jolla oli CP:n lisäksi skolioosi. Meille opetettiin vauvan niskan venyttämistä, mutta meistä se näytti hyvin hurjalta ja tuntuu, ettei oma pätevyytemme eikä osaamisemme siihen riitä.
Tällaisten asioiden parissa työskentelemme harjoittelussa, jossa kuluu arkisin 10-12 tuntia päivittäin, matkat mukaan luettuna. Harjoittelussa opimme paljon neurologisista asiakkaista ja paikallisista käytännöistä. Vaikka toimintaterapia on erilaista kuin Suomessa, tämä on hieno ja erilainen kokemus. Lopuksi muutama kuva vuorelle kiipeämisreissultamme:)
Terveisin Heini ja Kata
Kommentit
Lähetä kommentti