Ohi on

Hellurei vaan kaikille!

Death Star, Star Wars

Louisiana-taidemuseo oli kohteena lauantaina. Matkaan lähdettiin aamulla muutaman muun vaihtarin kanssa ja junamatka sinne oli erittäin kaunis. Puissa loisti syksyn eri värit ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja meri kimmelsi ihanaa loistoaan taustalla. Museo oli iso ja se sijaitsi aivan meren vieressä, joten museon kahvilasta oli erittäin komeat näkymät merelle. Erilaiset taidenäyttelyt museon sisällä olivat mielenkiintoisia ja osa oli hieman liian outoja minun makuuni ja osasta en ottanut selvää ollenkaan. Hauska reissu oli ja mukavasti kului lauantaipäivä siinä ja illalla vietettiin jälleen kerran yhden vaihtarin läksiäisiä. 

Meri näkymät museon kahvilasta

Maanantaina alkoikin sitten viimeinen viikkoni harjoittelussa ja harmillisesti se olisi myös viimeinen päivä, kun näen ohjaajaani, koska hän olisi loppuviikon poissa. Maanantaina siis tapasin normaalisti potilaani ja meillä oli myös ohjaajani kanssa viimeinen keskustelu siitä, miten koko harkka on sujunut ja niin edelleen. Hieman haikeissa tunnelmissa sitä maanantaina käveli pois sairaalalta tietäen, että olen itse siellä vielä loppuviikon, mutta ohjaajani ei ole. Toisaalta sen voisi ajatella niinkin, että ympyrä on sulkeutunut kokonaisuudessaan, koska aloittaessani harjoittelun ohjaajani oli poissa ensimmäiset pari päivää ja nyt lopusta hän on myös poissa. Toisaalta alussa seurasin toista toimintaterapeuttia myös päivisin ja nyt lopetin harjoitteluni sillä, että seurasin häntä päivisin. Hän myös sanoi minulle, että lopetat harjoittelusi samalla tavalla kuin aloitit sen. Tottahan tuo on ja on se mukava tapa lopettaa harjoittelu hyvin mielin. Eli viikko kului siinä, kun näin potilastani joka päivä, tosin joka päivä ei tullut tehtyä muuta kuin juteltua ja sovittua uusi aika, koska potilas ei voinut tarpeeksi hyvin. Valitettavasti perjantaina, joka oli viimeinen päiväni, niin sain kuulla, että potilaani oli päättänyt luovuttaa ja kävin hänen luonaan sanomassa hyvästit vain sinä päivänä. Tarkoituksena oli sinä päivänä tehdä uusi havainnointi ja nähdä onko potilas missä kunnossa, samassa kuin alussa, paremmassa vai huonommassa. Tämä tuli toisaalta ihan puskista, koska potilas oli ollut niin positiivinen viimeiset pari viikkoa ja nyt kävi näin. Olihan se hieman raskasta mennä potilaan tykö ja puhua hänen kanssaan, koska hän oli todella väsynyt ja ei oikein pystynyt puhumaan takaisin kunnolla. Oli siinä vähän pienessä shokissa itse, että vaikka tiesi sen, että tilanne ei parempaan päin mene, niin ei sitä silti osannut odottaa oikein, että noin paha pudotus kunnossa tulee. Minulta myös kysyttiin kaiken tämän jälkeen, kun selitin tätä toisille toimintaterapeuteille, ketä seurasin ja ketkä myös auttoivat ja ohjasivat minua sen viimeisen viikon, että olenko minä kunnossa. Olin hieman hämmentynyt tästä kysymyksestä, mutta kun pääsin yli hämmennyksestäni, niin olin iloinen, että minulta kysyttiin sitä. On ymmärrettävää, että toiset ihmiset reagoivat eri tavalla näihin asioihin, mutta itse olin kunnossa ja olen kunnossa, koska olin alusta lähtien tehnyt sisäisen rauhan itseni kanssa ja tiesin mitä tulevaisuus voi tuoda mukanaan. 

Viikolla seurasin neljää eri toimintaterapeuttia, kaksi oli samasta ryhmästä, jossa ohjaajani työskentelee ja joiden kanssa olen ollutkin koko harjoitteluajan tekemisissä ja kaksi muuta olivat toisesta ryhmästä, missä keskitytään käsikirurgiaan enemmän. Olin aikaisemmin harjoittelun aikana seurannut kaikkia näitä toimintaterapeutteja kerran tai kaksi. Nyt, kun minulla ei ollut muuta tekemistä kuin yksi oma potilas, joka ei vienyt niin paljon aikaa päivisin, tarvitsin muutakin tekemistä ja heidän seuraamisensa oli kaikkein opettavaisinta. Pääsin myös yhtenä aamupäivänä seuraamaan hoitajaopiskelijaa ja näkemään hieman millaista heidän päivittäinen työ on. 

Kyseinen silikonin pala

Käsikirurgian puolella pääsin näkemään ihan perus tarkastuskäyntejä, jossa potilas tulee sairaalalle ja katsotaan missä kunnossa käsi on. Yleensä potilaalla on ollut joko lasta siinä viimeiset pari viikkoa tai sitten he ovat jo saaneet luvan jumpata kättään, jolloin katsotaan, miten hyvin jumppaliikkeet on tehty. Toimintaterapeutti tutkii käden liikkuvuuden ja kysyy tietenkin potilaalta, miten on mennyt ja onko jotain mitä pitäisi tietää. Uutena asiana pääsin näkemään, kuinka silikonia voidaan käyttää arpien hoitoon. Toimintaterapeutti leikkasi arven koon mukaan palan silikoniliuskasta, joka oli toiselta puolelta liimainen, jotta se tarttuisi ihoon. Samaa silikonipalaista voisi käyttää jopa 30 kertaa, jos sen joka käyttökerran jälkeen laittaa johonkin puhtaalle alustalle kiinni. Ideana on se, että se laitetaan arven päälle ja se pitää kosteutta arpikudoksen ja sen silikoniliuskan välissä, jolloin iho ei pääse ”kuivumaan”, vaan kosteus säilyy. Tällöin arpikudos pehmenee ja sitä on helpompi hieroa ja saada lisää liikkuvuutta siihen. Arpikudos leikkaushaavoissa ulottuu yleensä kaikkien kolmen ihokerroksen läpi ja uudelleen kasvaessa arpikudos ei kasva suorana linjana, vaan se poukkoilee ihon alla joka suuntaan ja kasvaa epämääräiseksi möykyksi. Ei varmaan paras tapa kuvailla asiaa, mutta ehkä hiukan avaa sitä teille lukijoille. Tällöin arpikudos kasvaa ja siinä kohtaa missä arpikudosta on, niin se saattaa pitää ihon paikoillaan, jolloin iho ei pääse liikkumaan. Esimerkiksi, jos ranteessa on iso arpi ja arpikudos pääsee jäykistymään, niin se vaikuttaa koko ranteen liikkuvuuteen ja tällöin ei pysty taivuttamaan rannetta yhtä hyvin kuin ilman tätä arpikudosta. Toimintaterapeutti leikkasi minulle pienen palan, jota pääsin kokeilemaan ihollani silikonia, ja se oli erittäin jännä tunne, mutta sen pystyi tuntemaan kyllä, kun sitä aikansa piti iholla ja otti pois, niin iho oli hieman kosteampi siitä kohtaa. Tosin harmillisesti nämä silikoniliuskat ovat erittäin kalliita ja se pieni pala, jonka sain kokeiltavaksi, oli jo monen euron arvoinen. Todella hyvä ja hyödyllinen asia, mutta erittäin kallis kokoonsa nähden. 

Siinä oli sitten koko harjoittelu tehtynä. Kirjoittelen vielä kuitenkin postauksia blogiin, joten seuraavaan kertaan!

Pakollinen peiliselfie museolta

-Anna