Paljon tuli opittua

Hellurei vaan kaikille!

Ajattelin tässä postauksessa käydä läpi vähän kaikkea mitä tuli opittua harjoittelun aikana sairaalalla. Paljon tuli opittua ja olen paljon puhunutkin siitä, mitä olen tehnyt ja oppinut harjoittelun aikana, mutta ei kaikkea ole tullut kerrottua vielä. Lopuksi hieman omia ajatuksiani ulkomaille harjoitteluun lähdöstä. 

Olen huomannut sen, että olen saanut paljon itsevarmuutta täällä ollessani ja aluksi olisin mieluummin katsonut sivusta muutaman kerran miten asia hoidetaan ja sitten mennyt itse kokeilemaan. Onnekseni ohjaajani ei katsellut sellaista käytöstä ja ensimmäisen kerran kun olin nähnyt, miten homma menee, niin sitten piti jo kokeilla itse. Toisille tämä voi tuntua hirveältä ajatukselta, että melkeinpä kirjaimellisesti heitetään tilanteeseen missä ei haluaisi olla mielellään, koska on epävarma taidoistaan, näin minustakin tuntui ensimmäisillä kerroilla. Mitä enemmän tein samoja asioita ja kehityin niissä, niin sitä helpompaa niiden teko seuraavalla kerralla oli ja itseluottamus kasvoi joka kerran jälkeen. Ohjaaja kulki mukana siihen asti, että hän oli varma, että pärjään yksin. Lopulta erittäin nopeasti sitä tuli mentyä yksin potilaiden tykö ja työskenneltyä heidän kanssaan, ja tämä opetti kaikkein eniten asioita, koska kaikki mitä itse unohti tehdä ei ole pois itseltä, vaan potilaalta. Tämä sai muistamaan asiat paremmin ja olemaan varma sitä, että kaikki tuli tehtyä ja tarvittavat kysymykset kysyttyä potilaalta. Kyllä sitä silti muutaman kerran tuli koettua sekin, että tuntui siltä, kuin mikään ei onnistuisi ja mitään ei osaisi ja oli ihan toivoton olo. Siinä kohtaa ei auttanut muuta kuin kerätä itsensä takaisin kasaan ja kohdata seuraava päivä rohkein mielin. Sitä varten harjoitteluissa ollaan, jotta opittaisiin ja virheistäkin oppii. 

En usko, että voisin tarpeeksi painottaa sitä kuinka paljon enemmän opein ulkomailla harjoittelussa, kuin mitä olisin Suomessa oppinut. Toki sielläkin oppii paljon, mutta ainakin edelliseen harjoitteluun verrattuna opein huomattavasti enemmän ja uskon, että seuraavat harjoittelut Suomessa, eivät yllä tälle tasolle, kuin tämä on ollut. Toki tähän vaikuttaa se, että olen ihan toisessa maassa harjoittelussa ja asiat tehdään eri tavalla. Joten jälleen kerran suosittelen erittäin vahvasti lähtöä ulkomaille harjoitteluun, koska se tulee olemaan, niin erilainen kuin Suomessa ja pääsee samalla näkemään maailmaa. Itse huomasin täällä, koska olin kahden vaiheella siitä, että sitten, kun valmistun en ollut varma haluaisinko työskennellä lasten kanssa vai käsikirurgian parissa, mutta täällä nähtyäni, niin paljon käsikirurgiaa olen enemmän käsikirurgian puolella. Tämäkin mahdollisuus päästä näkemään toimintaterapeutteja käsikirurgian puolella oli ihan onnen kantamoista, mutta olen erittäin onnellinen siitä, koska Suomessa en välttämättä olisi päässyt tai jatkossa pääse edes näkemään ja kokemaan sitä. Pääsin myös näkemään muutamaan otteeseen lasten toimintaterapiaa ja joka kerta oli erilainen lapsi paikalla, mikä oli oikein mukavaa, koska pääsin näkemään erilaisia tilanteita. 

Täällä piti myös laittaa niin paljon teoriaa käytäntöön, että se auttoi todella paljon sisäistämään teorian vielä paremmin, kuin miten sen osasi entuudestaan. Teoria piti myös aina pystyä selittämään ja jos ei pystynyt piti kerrata tai oppia kokonaan uusia asioita. Portfolioita tuli myös kirjoitettua useampi ja niitä tehdessä sai aina lisää tietoa siihen tiettyyn aiheeseen mistä kirjoitti. Itse kirjoitin ihan haastattelun tekemisestä potilaalle ja miten selittää toimintaterapian tarkoitus potilaalle, miten CMCE-taitoja voisi käyttää potilaan kanssa ja analyysi siitä, miten itse käytin niitä tietyn potilaan kanssa. Kirjoitin myös portfolion apuvälineistä ja toimintaterapeutin ja puheterapeutin eroista. Toisaalta, vaikka inhosin yli kaiken sen ison esitelmän pitämistä siitä CPPF-mallista, niin se oli silti todella opettavainen, koska itse en ollut sisäistänyt sitä vielä kokonaan. Esitelmän jälkeen aloin ymmärtää, sitä vielä paremmin ja opein käyttämään sitä paremmin ja järkevämmin omien potilaideni kanssa. Klinikka videoiden kanssa oli sama juttu, en todellakaan halunnut tulla kuvatuksi ja sen jälkeen vielä katsoa videota uudelleen ja reflektoida itseäni. Aivan kauheaa ja inhoan sitä edelleen erittäin paljon, mutta niistä videoista oikeasti oppikin paljon ja omat virheet ja asiat jotka sujuivat, näkyivät oikein hyvin videolta ja jos itse missasi, niin ohjaaja tai toiset opiskelijat huomauttivat kyllä.

Silloin joskus kauan sitten, kun ensimmäisen kerran sain sen ajatuksen, että haluan lähteä ulkomaille vaihtoon ja nimenomaan harjoitteluun, niin idea tuntui mahtavalta. Lopulta ajatus vain pysyi alitajunnassani, kunnes oli aika ottaa härkää sarvista ja tehdä se päätös ja lähteä ulkomaille harjoitteluun. Missään kohtaa en ole katunut päätöstä, vaikka on ollut vaikeita hetkiä ja välillä on oikeasti tuntunut siltä, että mitäs tuli nyt oikeen tehtyä. Itselleni ulkomaille lähtö ei tuntunut vaikealta ajatukselta ja aluksi halusinkin lähteä kauemmas kuin minne päädyin ja mitä lähemmäs itse lähtöpäivää pääsin, sitä jännittyneempi olin. Toki tähän saattoi vaikuttaa se, että olen asunut vuoden ulkomailla perheeni kanssa ja matkustanut ihan kiitettävästi elämäni aikana. Toisaalta halusin myös näyttää itselleni, että pystyn siihen ja se tulee toivottavasti oleman yksi elämäni hienoimmista kokemuksista, ja sitä se on ollutkin. Harjoitteluni on avannut silmiäni lisää ja sain paljon lisää kokemusta, jonka voin viedä mukanani takaisin Suomeen ja hyödyntää tulevaisuudessa.

Lightroom

-Anna