Kulttuurieroja
Moikka taas täältä Swazimaasta - tai siis nykyisestä eSwatinin kuningaskunnasta. Kuningas tosiaan vaihtoi syntymäpäivänään maan nimen Swazimaan 50-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Tämä on yksi esimerkki siitä, kuinka paljon valtaa kuninkaalla täällä on. Olemme aikaisemmissa päivityksissä keskittyneet oikeastaan pelkästään toimintaterapiaan, mutta nyt ajattelimme kertoa myös täkäläisestä kulttuurista. Swazimaa ei valtiona ole luokiteltu köyhäksi, mutta varat jakaantuvat erittäin epätasaisesti. Kuningas elää pienen piirinsä kanssa loisteliasta luksuselämää samalla, kun suurin osa swazimaalaisista elää köyhyysrajan alapuolella. Tämä näkyy luonnollisesti swazimaalaisten elämäntavoissa - varaa tai aikaa esimerkiksi harrastamiselle ei tunnu olevan ja muutenkin monet vaikuttavat elävän kädestä suuhun.
Harjoittelupaikkamme pyrkii tarjoamaan kuntoutusta, joka olisi kaikkien saatavilla. Maksut ovat paljon pienempiä kuin yksityisillä laitoksilla, mutta jokainen asiakas tai asiakkaan perhe vastaa itse kuntoutuksen kuluista. Swazimaassa ei tunneta sosiaaliturvaa ja meille yllätyksenä tuli myös se, että täällä ei ole koko valtakunnan kattavaa eläkejärjestelmää. Kansalaiset ovat siis aikalailla oman onnensa nojassa. Olemme myös kiinnittäneet huomiota paikalliseen työkulttuuriin. Tehokkuutta ei arvosteta niin paljon kuin Suomessa. Esimerkiksi ruokakaupoissa ja huoltoasemilla on hyvin paljon henkilökuntaa työtehtävien määrään nähden. Myös harjoittelupaikallamme on nähtävissä ajankäytön tehottomuutta. Kunnon aikatauluja terapioille ei ole, jolloin toisinaan asiakkaita ei ole terapiassa ollenkaan ja toisinaan asiakkaita tulee yhtä aikaa niin paljon, ettei kaikille riitä edes istumapaikkaa terapiatilassa.
Terapiassa kulttuurierot näkyvät selkeästi. Terapeuttiin suhtaudutaan hyvin kunnioittavasti, eikä hänelle sanota vastaan missään asiassa eikä terapiamenetelmiä kyseenalaisteta. Monissa tilanteissa olemme miettineet, että suomalainen asiakas ei suostuisi harjoituksiin, jotka eivät tunnu mielekkäiltä. Terapiassa melkein kaikilla asiakkailla on vähintään yksi perheenjäsen mukana auttamassa. Perheenjäsenet huolehtivat harjoitusten toteutumisesta, joten terapeutti oikeastaan vain sanoo, milloin asiakas vaihtaa seuraavaan aktiviteettiin. Tästä syystä terapeutin on helppo olla välillä keskittymättä asiakkaisiin ja selata vaikkapa Facebookia samalla. Meitä tämä välinpitämättömältä välillä vaikuttava toimintatapa joskus ahdistaa, sillä olemme tottuneet että terapeutti on asiakasta varten. Täkäläisessä kulttuurissa myös opiskelijan rooli on erilainen kuin Suomessa. Siinä missä Suomessa opiskelijaa kannustetaan jakamaan mielipiteensä, täkäläisessä työkulttuurissa opiskelijan palautetta ei odoteta. Opiskelijan odotetaan vain tekevän hänelle osoitetut työtehtävät. Tämä on meille välillä vaikeaa, sillä olemme harjoitteluissa tottuneet oppimaan ihmettelyn kautta. Kamalinta on se, jos näemme vääriksi tietämiämme toimintatapoja käytettävän, emmekä voi asenneilmapiirin takia oikaista toimintaa.
Kipua käsitellään täällä eri tavalla kuin länsimaissa. Suomessa kipua pyritään välttämään mahdollisimman hyvin. Täällä taas kipu tuntuu olevan merkityksettömämpää. Terapioissa kaikki venytykset tehdään kivusta huolimatta. Sekä aikuis- että lapsiasiakkaiden venytykset ovat useimmiten hyvin kivuliaita ja asiakkaat huutavat monesti tuskasta. Olemme pohtineet venytysten eettisyyttä - toisaalta venytykset ovat välttämättömiä liikerajoitusten syntymisen ehkäisemiseksi, mutta toisaalta onko oikein aiheuttaa niin suurta tuskaa asiakkaille?
Olemme tutustuneet swazikulttuuriin nyt jo kahden kuukauden ajan. Swazimaalaiset ovat useimmiten hyvin ystävällisiä ja avuliaita ja esimerkiksi ihmisillä on tapana tervehtiä vierustoveria busseissa ja kombeissa. Lisäksi toisinaan kadulla ihmiset saattavat muuten vain tervehtiä ja kysyä kuulumisia. Yhteisöllisyys näkyy kulttuurissa paljon voimakkaammin kuin Suomessa. Esimerkiksi harjoitteupaikallamme on tapana juhlistaa työntekijöiden syntymäpäiviä juhla-aterialla, johon johtajaa myöten kaikki osallistuvat.
Muun muassa tällaisia asioita olemme siis täällä ollessamme kohdanneet ja pohtineet, nyt päätämme tämän päivityksen taas muutamaan kuvaan viikkojen varrelta.
- Kata ja Heini
Harjoittelupaikkamme pyrkii tarjoamaan kuntoutusta, joka olisi kaikkien saatavilla. Maksut ovat paljon pienempiä kuin yksityisillä laitoksilla, mutta jokainen asiakas tai asiakkaan perhe vastaa itse kuntoutuksen kuluista. Swazimaassa ei tunneta sosiaaliturvaa ja meille yllätyksenä tuli myös se, että täällä ei ole koko valtakunnan kattavaa eläkejärjestelmää. Kansalaiset ovat siis aikalailla oman onnensa nojassa. Olemme myös kiinnittäneet huomiota paikalliseen työkulttuuriin. Tehokkuutta ei arvosteta niin paljon kuin Suomessa. Esimerkiksi ruokakaupoissa ja huoltoasemilla on hyvin paljon henkilökuntaa työtehtävien määrään nähden. Myös harjoittelupaikallamme on nähtävissä ajankäytön tehottomuutta. Kunnon aikatauluja terapioille ei ole, jolloin toisinaan asiakkaita ei ole terapiassa ollenkaan ja toisinaan asiakkaita tulee yhtä aikaa niin paljon, ettei kaikille riitä edes istumapaikkaa terapiatilassa.
Terapiassa kulttuurierot näkyvät selkeästi. Terapeuttiin suhtaudutaan hyvin kunnioittavasti, eikä hänelle sanota vastaan missään asiassa eikä terapiamenetelmiä kyseenalaisteta. Monissa tilanteissa olemme miettineet, että suomalainen asiakas ei suostuisi harjoituksiin, jotka eivät tunnu mielekkäiltä. Terapiassa melkein kaikilla asiakkailla on vähintään yksi perheenjäsen mukana auttamassa. Perheenjäsenet huolehtivat harjoitusten toteutumisesta, joten terapeutti oikeastaan vain sanoo, milloin asiakas vaihtaa seuraavaan aktiviteettiin. Tästä syystä terapeutin on helppo olla välillä keskittymättä asiakkaisiin ja selata vaikkapa Facebookia samalla. Meitä tämä välinpitämättömältä välillä vaikuttava toimintatapa joskus ahdistaa, sillä olemme tottuneet että terapeutti on asiakasta varten. Täkäläisessä kulttuurissa myös opiskelijan rooli on erilainen kuin Suomessa. Siinä missä Suomessa opiskelijaa kannustetaan jakamaan mielipiteensä, täkäläisessä työkulttuurissa opiskelijan palautetta ei odoteta. Opiskelijan odotetaan vain tekevän hänelle osoitetut työtehtävät. Tämä on meille välillä vaikeaa, sillä olemme harjoitteluissa tottuneet oppimaan ihmettelyn kautta. Kamalinta on se, jos näemme vääriksi tietämiämme toimintatapoja käytettävän, emmekä voi asenneilmapiirin takia oikaista toimintaa.
Kipua käsitellään täällä eri tavalla kuin länsimaissa. Suomessa kipua pyritään välttämään mahdollisimman hyvin. Täällä taas kipu tuntuu olevan merkityksettömämpää. Terapioissa kaikki venytykset tehdään kivusta huolimatta. Sekä aikuis- että lapsiasiakkaiden venytykset ovat useimmiten hyvin kivuliaita ja asiakkaat huutavat monesti tuskasta. Olemme pohtineet venytysten eettisyyttä - toisaalta venytykset ovat välttämättömiä liikerajoitusten syntymisen ehkäisemiseksi, mutta toisaalta onko oikein aiheuttaa niin suurta tuskaa asiakkaille?
Olemme tutustuneet swazikulttuuriin nyt jo kahden kuukauden ajan. Swazimaalaiset ovat useimmiten hyvin ystävällisiä ja avuliaita ja esimerkiksi ihmisillä on tapana tervehtiä vierustoveria busseissa ja kombeissa. Lisäksi toisinaan kadulla ihmiset saattavat muuten vain tervehtiä ja kysyä kuulumisia. Yhteisöllisyys näkyy kulttuurissa paljon voimakkaammin kuin Suomessa. Esimerkiksi harjoitteupaikallamme on tapana juhlistaa työntekijöiden syntymäpäiviä juhla-aterialla, johon johtajaa myöten kaikki osallistuvat.
Muun muassa tällaisia asioita olemme siis täällä ollessamme kohdanneet ja pohtineet, nyt päätämme tämän päivityksen taas muutamaan kuvaan viikkojen varrelta.
- Kata ja Heini
Kommentit
Lähetä kommentti