Belgium Calling 5 - Toimintaterapiaa ja murenevia kielimuureja

Useampi viikko on jo vierähtänyt ensimmäisissä harjoittelupaikoissa. Pikkuhiljaa arki on rutinoitunut, harkkapaikat ja työkaverit ovat tulleet tutuiksi ja pitkiin päiviinkin alkaa tottua. Nyt neljän viikon jälkeen (huh, kun aika on mennyt nopeesti?!) on hyvä palata kuulumisiin harkkapaikkojen suhteen. Kerrotaan tässä postauksessa myös vähän fiiliksiä siitä, miten englannin kielellä on pärjännyt harjoittelupaikoissa.

Viimekertaisessa postauksessa kerrottiin, miten on meistä on tuntunut, että englantia tulee usein puhuttua enemmän asiakkaiden kuin toimintaterapeuttien kanssa. Tämä pitää vieläkin osittain paikkaansa, mutta neljän viikon aikana yhä useampi toimintaterapeutti on uskaltautunut puhumaan rohkeammin englantia. Silti on muutamia toimintaterapeutteja, jotka edelleenkään eivät uskalla (tai halua?) puhua itselleen vierasta kieltä. Muutamat paikalliset ovat myös kertoneet, että täällä Belgiassa monelle on todella tärkeää saada puhua omalla äidinkielellään, jonka vuoksi vieraalla kielellä puhuminen ei ole vaihtoehto. Esimerkiksi asiakaspalvelutilanteissa, joissa asiakas puhuu flaamia saattaa asiakaspalvelija silti vastata ranskaksi. Englannin kieli on tullut osittain haasteeksi myös siksi, että harjoittelupaikkojen kaikki materiaalit ovat flaamiksi tai ranskaksi. Erilaisiin materiaaleihin ja harjoittelupaikkojen potilastietojärjestelmiin tutustuminen vaatii paljon aikaa ja energiaa, sillä ainut vaihtoehto on kääntää teksti meille ymmärrettävälle kielelle tai etsiä uutta materiaalia tietokannoista. Usein ajanpuutteen vuoksi kaiken kääntäminen ja tiedonhaku tietokannoista ei ole vaihtoehto. Jonkinasteisessa epätietoisuudessa eläminen ja sen sietäminen ovatkin olleet asioita, joihin meidän on ollut pakko sopeutua harjoittelun aikana.

Ensimmäisen harkkaviikon aikana pitkälti havainnoitiin toimintaterapeutteja, mutta nyt kuluneiden viikkojen aikana ollaan päästy myös itse tekemään enemmän ja osallistumaan aktiivisemmin terapioihin. MS Centerissä eli Vapun harjoittelupaikassa toimintaterapia on ollut todella monipuolista, jonka vuoksi joka päivä oppii jotain uutta ja saa uusia ideoita harjoitteista, joita potilaille voi tehdä. Toimintaterapiakäynnit ovat MS Centerissä valitettavasti vain 30 minuutin mittaisia, jonka vuoksi Vappu on törmännyt siihen, miten terapia loppuu ikään kuin kesken. Yhteen terapiakäyntiin on usein myös sisällytetty useamman eri tavoitteen harjoitteita, koska aikaa on vähän ja käyntejä rajallisesti. Esimerkiksi potilaalla, jolla tavoitteena on hienomotoriikan ja voiman ylläpitäminen ja kehittäminen toimintaterapiassa käytetään terapiavahaa, johon on piilotettu helmiä, joita potilas joutuu tunnustelemalla etsimään. Samaan harjoitteeseen voidaan yhdistää vaikka vielä kognitiivinen harjoitus. Monen samanaikaisen toiminnan suorittaminen tuo myös asiakkaalle lisää haastetta harjoitteeseen. 

  

MS Centerissä Vapusta todella tuntuu, että mahdollisuuksia on moneen. Toimintaterapian merkityksellisyys potilaalle on todella tärkeää, mutta valitettavan usein on joutunut törmäämään siihen, etteivät resurssit riitä mielenkiintoisten harjoitusten tekemiseen. MS Centerissä potilailla on kuitenkin mahdollisuus toivoa erilaisia tarvikkeita taideryhmää varten ja toimintaterapeutitkin pääsevät halutessaan hyödyntämään luovia toimintoja terapiassa. Makramee tuntuu olevan monen potilaan ja toimintaterapeutin suosikki. Lisäksi potilailla on mahdollisuus kokeilla erilaisia maalaustekniikoita, valokuvausta ja kuvien muokkaamista, korttien askartelua, kynttilöiden ja vöiden tekoa, ompelua, lista on loputon. 

Vapulle täysin uutena asiana tuli energy management, jota käytetään paljon MS-potilaiden kanssa. MS-taudille hyvin tyypillinen oire on väsymys (fatigue), johon pyritään toimintaterapialla vaikuttamaan. Normaalisti väsymys lähtee usein levolla, mutta MS-taudissa väsymys on usein koko ajan läsnä, eikä välttämättä helpotu esimerkiksi lyhyillä päiväunilla. Toimintaterapiassa pyritäänkin löytämään keinoja, miten väsymyksen kanssa pystyy paremmin elämään. Energy management on Vapulle tuntunut haastavalta, koska ei ole mitään yhtä ja oikeaa tapaa tehdä sitä. Vapusta on tuntunut, että jokainen toimintaterapeutti toteuttaa energy managementia eri tavalla ja tietysti myös potilaasta riippuen eri asiat toimivat paremmin kuin toiset. 

Ensimmäinen harkkaviikko -blogipostauksessa Vappu kertoikin, miten on tuntunut siltä, että toimintaterapeuttien rooli on osittain myös hyvin samankaltainen kuin fysioterapeuttienkin. Jos Suomessa selkeitä linjauksia eri ammattiryhmien osaamisalueiden välillä on ollut vaikeaa hahmottaa, niin MS Centerissä se on ollut vielä vaikeampaa😃 Vapun ohjaaja perusteli kuitenkin hyvin sen, miksi esimerkiksi toimintaterapiassa kiinnitetään paljon huomiota kävelyyn, tasapainoon ja keskivartalon lihasten hallintaan. Jos potilaalla on haasteita arjen toiminnoissa, oli se sitten siirtyminen tai kaupassa käyminen, toiminta nähdään kokonaisuutena, jonka vuoksi kaikki siihen liittyvät valmiudet ja taidot tulee ottaa huomioon. Vappu on päässytkin tekemään potilaiden kanssa paljon tasapainoa ja keskivartalon lihaksia kehittäviä harjoituksia. 

    

Myös Laura on saanut harjoittelussa alun jälkeen enemmän vastuuta. Toisinaan on jopa tuntunut siltä, että Laura on otettu ylimääräiseksi työvoimaksi yhteisöön ja ohjauksellinen aika on jäänyt hyvin minimaaliseksi. Ensimmäisten viikkojen jälkeen Laura vaihtoi osastoa ja kuntoutusosastolla asiakaskunta on ollut neurologista osastoa monipuolisempaa. Osaston potilaista on selkeästi valikoitunut Lauralle ns. omia potilaita, joiden terapia on pääasiassa Lauran vastuulla, vaikka osaston toimintaterapeutti toisinaan antaakin ideoita siihen, mitä potilaiden kanssa voisi tehdä. 

Toimintaterapia kuntoutusosastolla on pääasiassa melko mekaanista. Välineitä on moneen lähtöön, mutta harjoitteet ovat yleensä pääasiassa tietyn asian toistoa kuten kumilenkkien, muovirenkaiden tai pyykkipoikien ripustamista erilaisiin telineisiin tai pallon kuljettamista paikasta A paikkaan B. Toki kaikille harjoitteille on perusteensa ja niillä halutaan aina kehittää jotakin asiakkaalle tärkeitä taitoja tai valmiuksia, mutta käytännöllisyydestä ollaan usein melko kaukana. Tila ja olosuhteet rajaavat myös osaltaan mahdollisuuksia tehdä asioita, mutta toisinaan käytännöllisten harjoitteiden kuten pukeutumisen, syömisen tai peseytymisen harjoittelun korvaamisen syynä tuntuu olevan lähinnä kiire. Potilaita on nimittäin valtavasti ja terapian toteutus onkin helpointa terapiahuoneessa, jossa potilaita voi olla kerralla jopa kolme yhden terapeutin valvottavana. Osastolla on kuitenkin kerran viikossa keittiöterapiatunti, joka on lähimpänä harjoitteiden implementoimista arkeen. Keittiöterapiassa on yleensä 1-4 potilasta, joiden kotiutus on lähestymässä ja tarkoituksena on harjoitella kotona tarpeellisia ruuanlaittotaitoja ja arvioida potilaiden suoriutumista näistä tehtävistä. 

  

Monipuolinen potilaskattaus mahdollistaa myös terapian monipuolisuuden. Joidenkin potilaiden kanssa harjoitellaan tasapainoa ja keskivartalon hallintaa, joidenkin kanssa aloitetaan pelkästään omilla jaloilla kävelystä rollaattorin tai kävelytelineen tukemana. Yleisiä harjoitteita ovat erilaiset "parkour"-radat eli käveltävät pätkät, joissa matkan varrelle on asetettu ylitettäviä esteitä, tasapainotehtäviä, porrasaskelmia tai kyykistymistä vaativia etappeja. Monien kanssa harjoitellaan myös yläraajan karkea- ja hienomotoriikkaa sekä vahvistetaan lihasvoimaa tai silmä-käsi koordinaatiota. Joskus motorisiin harjoitteisiin yhdistetään myös kognition harjoittamiseen tarkoitettuja tehtäviä ja muutamille asiakkaille kognitiiviset tehtävät toimivat myös ilman muita aspekteja. 

  

Ensimmäisessä harkkapostauksessa esille noussut kieliasia on toki pinnalla edelleen, mutta kuten Vapullakin, myös Lauran harjoittelupaikalla englannin puhumisesta on tullut ihmisille tutumpaa ja keskustelut ovat pidentyneet. Kuntoutusosastolla useampi asiakkaista osaa hieman englantia, mutta edelleen kielimuuri tulee väliin joidenkin asiakkaiden kanssa. Vaikeimmiksi hetkiksi Laura onkin kokenut sellaiset tilanteet, joissa asiakas yrittää kertoa jotain, mutta Laura ei pysty olemaan avuksi koska ei ymmärrä. Samalla parhaita hetkiä ovat hetket, joissa yhteys ja ymmärrys asiakkaan kanssa toimivat ilman yhteistä kieltä. Siinä missä kielimuuri on siis ollut ongelma ja kompastuskivi, on se ollut toisinaan myös positiivinen haaste ja kehittävä asia, kun keinoja muurin murtamiseen tai ylittämiseen on täytynyt etsiä muualta kuin puhutusta kielestä. 

Lauran harjoittelupaikassa on viimeisimmän päivityksen jälkeen aloittanut myös kaksi paikallista opiskelijaa, joiden kanssa Laura on päässyt vertailemaan toimintaterapian opiskelua Suomessa ja Belgiassa. Täällä opiskelijoille kuuluu kolmivuotiseen opiskeluaikaan pakollisena kansainvälinen kokemus, joka tarkoittaa käytännössä vaihtoa toisessa maassa tai harjoittelua vastaanottokeskuksessa tms. kansainvälisessä yhteisössä. Paikalliset opiskelijat valitsevat harjoittelupaikkansa yleensä valmiista listoista ja heillä on harjoitteluille vaatimuksena, että on tehtävä vähintään yksi mielenterveyskentän, yksi lasten kentän ja yksi ikääntyneiden harjoittelu. Opinnäytetyöprosessi on Belgiassa hieman lyhyempi ja opinnot kokonaisuudessaankin kestävät kolme vuotta. Harjoittelujen määrä on sama kuin meillä Suomessa, mutta pituudet vaihtelevat muutamasta viikosta jopa yhdeksään. Meillä suomessa harjoittelupäivät ovat lähtökohtaisesti lyhyempiä, mutta kirjallinen työ tulee tehdä harkkapäivien jälkeen. Täällä opiskelijat ovat harjoittelussa neljä päivää viikosta, mutta päivät kotimatkoineen ovat pitkiä. 

  

Ensi viikolla Laura vaihtaa jälleen osastoa, tällä kertaa ortopedian puolelle. Seuraavassa kuulumispostauksessa siis varmasti taas jotain uutta. Vappu jatkaa työskentelyä MS-potilaiden kanssa vielä pari viikkoa ja sen jälkeen meillä molemmilla onkin edessä jo toinen harjoittelu täällä Belgiassa. Tältä erää kuulumiset olivat kuitenkin tässä. 

Cordialement/Met vriendelijke groeten/Parhain terveisin,

❤ Vappu ja Laura ❤