Etiäpäin vaan mennään!

Hellurei vaan kaikille!

Pimeässä välähtelee sinisiä valonpilkahduksia ja näet oman kuvasi junan ikkunasta ja kauhistut, koska takaisin tuijottaa, jokin ihan muu ihminen kuin sisäisesti tunnet olevasi. Vastapäätä istuu vanhempi mieshenkilö ja katselee kulmiensa alta sinua ja miettii, että minkäköhän intergalaktisen sodan aloitan näin aamu tuimaan. Päälläni on Star Wars fanipaita, jossa edessä stromtrooper logo tekstillä ”imperial stormtrooper”. Kyseinen logo on nähtävillä edellisessä tekstissä yhdessä kuvassa.  Oikeasti en tiedä mitä mies saattoi ajatella, mutta annoin oman mielikuvituksen lentää. On siis maanantaiaamu ja kun en kerta aamuihminen ole niin aikaiset herätykset eivät ole minun juttuni. Jotenkin silti onnistun aamuisin näyttämään ihmiseltä ja olemaan iloinen, että olen näin aikaisin jo menossa harjoitteluun. Enpä oikein tiedä mistä tuo ilo kumpuaa siihen aikaan päivästä, mutta eipä se ainakaan huono asia ole.  

Kolmas viikko Tanskassa aloitettu ja toinen viikko harjoittelussa alkanut hyvissä tunnelmissa. Omaa potilasta en ole vielä oikein saanut, koska ehdin näkemään heidät kerran ja sitten heidät jo kotiutetaankin. Maanantai päivä alkoi sillä, että pääsin heti seuraamaan lastentoimintaterapeuttia saman lapsen kanssa, jonka näin viimeviikollakin. Lapsi oli selvästi edistynyt vähän, mutta silti käden käyttö oli hieman robottimaista ja sen käyttöä pitäisi lisätä, jotta lapsi taas tottuu siihen, että kättään voi käyttää. Terapeutti aloitti pesemällä käden, jotta kuollut iho saataisiin pois ja se jälkeen käytiin läpi liikkeet, joita lapsi oli tehnyt edellisen kerran jälkeen kotona. Terapeutti antoi uusia liikkeitä tehtäväksi ja myös katsoi, miten lapsen syöminen ja sukkien laitto onnistuvat. Nämä asiat siksi, että näkisi miten lapsi pystyy käyttämään kättään ja tuottaako niiden asioiden suorittaminen vaikeuksia. Iltapäivästä toinen opiskelijoista piti esitelmän CPPF ja CMOP-E malleista käyttäen yhtä potilastaan apuna. Hän siis kävi toimintaterapia prosessin alusta asti loppuun käyttäen näitä malleja. Toinen opiskelijoista piti omansa taas tiistaina ja oma esitelmäni on vasta edessä, koska en ole saanut vielä pidempi aikaista potilasta. Esitelmän avaan tarkemmin myöhemmin, kun olen itse tehnyt sen. 

Tiistai päivä alkoi hieman hitaasti, mutta sitten kun se alkoi, niin pääsin seuraamaan, miten toimintaterapeutti teki lastan potilaalle, keneltä oltiin leikattu arpikudosta pois jänteen ympäriltä juuri edellisenä päivänä. Lastan tekeminen oli minulle uutta, koska meillä ei ole vielä koulussa ollut lastanteko kurssia. Terapeutti aloitti mittaamalla käden koon ja piirtämällä ääriviivat paperille, jonka jälkeen hän leikkasi sen irti ja piirsi itse sille varsinaiselle alustalle, josta leikattaisiin lastan malli ja muovattaisiin oikeanlaiseksi. En osaa sanoa mikä sen levyn nimi oli mistä lasta leikattiin, mutta materiaali oli sellaista, että se piti lämmittää lämpimässä vedessä muutama minuutti, jotta se pehmenisi ja se olisi helppo muovata potilaan käden mukaiseksi. Terapeutti asetti sen potilaan kämmenelle ja muovasi sen oikeanlaiseksi, jonka jälkeen leikkasi ylimääräiset osat pois ja muovasi reunat sileiksi. Oikean muodon löydyttyä terapeutti lisäsi tarrapalat ja tarrahihnat, joilla sen saisi käteen kiinni. Potilaalle oli tehty sama leikkaus aikaisemmin toiseen käteen, joten hän tiesi, miten lastaa kuuluu pitää ja milloin saa aloittaa jumppaamisen ja niin edelleen. Terapeutti kuitenkin kävi ne asiat läpi potilaan kanssa, ihan vain muistuttaakseen kaikista asioista, joita täytyy tehdä. Eli ensimmäiset kaksi viikkoa lastaa pidetään yötä päivää ja sen saa ottaa pois siksi aikaa, kun syö, käy suihkussa ja tekee jumppaliikkeitä. Kahden viikon jälkeen lastaa pidetään vain öisin. Lastaa pitää myös muistaa pestä ja sen peseminen tapahtuu niin, että se pyyhitään kostealla liinalla puhtaaksi. Jos lastaa ei pese, niin se alkaa haista ja sama koskee käden pesemistä.

Valmis lasta

Keskiviikko meni siinä, että sain potilaan ja pääsin tekemäänkin jo jotain hänen kanssaan. Seurasin ohjaajani kanssa potilaan peseytymistä ja pukeutumista ja jälkeen keskustelimme siitä, että mikä onnistui ja mikä ei ja olisiko hän halukas, että harjoittelisimme hänen kanssaan, niitä asioita joissa on vaikeuksia. Jatkan saman potilaan kanssa huomenna siitä, että hänen toiveensa ovat, että hän pystyisi itsenäisesti käymään suihkussa ja pukeutua ja kotiin päästyään menemään yksin lähikauppaan asioimaan. Potilas on siis murtanut vasemman lonkkansa ja se on korjattu. 

Kyllä se vaan ihan tajuton määrä on uutta informaatiota ja vanhan soveltamista ja uudelleen kertaamista, kun yhden päivän aikana harjoittelussa ehtii tapahtumaan. Onneksi on Suomessa kavereita, joilta voi kysyä, että missä kohtaa me oltiin se ja se opiskeltu, jos itse ei satu muistamaan tarkkaan tai ollenkaan. Tosin tähän muistamisen ongelmiin vaikuttaa myös se, että valitettavasti en ole saanut nukuttua kunnolla viimeiseen kahteen viikkoon, koska kämppikseni ei ymmärrä, että herään ihan oikeasti aikaisin aamulla ja olen pitkän päivän sairaalalla ja sen jälkeen vielä opiskelen iltaisin. Tarvitsen siis enemmän unta kuin tähän asti olen saanut öisin. Tästä on yritetty keskustella ja olen selittänyt useamman kerran hänelle oman rytmini ja ainakaan vielä ei olla yhteisymmärrykseen päästy. Toivon vain hartaasti, että kroppani alkaisi tottua tähän vähäunisuuteen, koska olen huomannut muistissani ongelmia, koska en nuku tarpeeksi. Harjoittelussa ollessani muistan kaiken oleellisen, koska siellä pitää jaksaa ja pystyä keskittymään ja muistamaan asioita, mutta auta armias, kun pääsen pois sairaalalta, on se kuin jokin kytkin käännettäisiin ja välttämättä en edes muista olenko jo syönyt vai en. Onneksi olen kirjoittanut kaikki asiat, jotka pitää tehdä, niin ylös paperille, että sen avulla sitten muistan tehdä kaiken aina. Väsymys myös pidentää sitä aikaa mikä tehtävien tekoon menee, joka tietenkin on hieman harmillista, koska viikolla ei oikein ole ehtinyt mitään muuta tekemään, kuin olemaan sairaalalla, tulemaan takaisin asuntolaan, ehkä mennä ruokakauppaan, jos tarvitsee, syödä ja tehdä tehtäviä tai lukea ja kerrata asioita ja sitten onkin jo aika mennä nukkumaan. Harjoittelua vartenhan tänne tulin, joten eipä siinä mitään ongelmaa sinänsä ole. Ainakin opin todella paljon ja pääsen käyttämään jo osaamia asioitani ja kertaamaan jo unohtuneita asioita. Kyllä sitä viisaana täältä takaisin Suomeen lähtee joulukuussa.

Auringon nousu 

-Anna