Tästä se lähtee!

Hellurei vaan kaikille!

 

Harjoitteluni ensimmäinen päivä koitti ja aamulla aikainen herätys ja matka kohti sairaalaa alkoi. Olin mennyt tämän kyseisen matkan sairaalalle kerran ennen mentorini kanssa, mutta silti hieman jännitti, että muistanko nyt ottaa oikean junan ja bussin ja jäädä oikeilla pysäkeillä pois. Hyvin pääsin perille ja isosta sairaalasta oikean paikan etsiminen alkoi. Aamu lähti liikkeelle sillä, että tutustuin kahteen muuhun opiskelijaan ja muihin toimintaterapeutteihin sairaalassa. Sain myös kuulla, että ohjaajani oli kipeänä, joten en nähnyt häntä kahtena ensimmäisenä päivänä. Vaatteet vaihdettiin sairaalan ihaniin ”uniformuihin” ja rintaan laitettiin pinssi missä lukee, että olen opiskelija ja siitä sitten harjoitteluni alkoi. Oikeastaan pidän ”uniformustani”, koska sain valita väriksi sinisen. Ja todettakoon se, että tämä kyseinen sairaala missä olen,  on iso. Todella iso, siis niin iso, että siellä pääsee kyllä helposti eksymään ja päivän kuntoilu tulee hoidettua, kun menee edes takaisin portaissa ja pitkillä käytävillä. 

Ensimmäiset kaksi päivää meni siinä, että seurasin muita toimintaterapeutteja siellä ja katsoin mitä he tekevät ja tarpeen tullen autoin heitä. Oli todella jännittävää päästä menemään eri paikkoihin sairaalassa ja nähdä erilaisia potilaita ja miten eri tavoin heitä hoidettiin. Täällä toimintaterapeutit hoitavat myös suun ja nielun alueen kuntouttamisen. Tietääkseni Suomessa tämän saman asian hoitaa puheterapeutti eikä toimintaterapeutti. Toimintaterapeutti aloitti työnsä ensin sillä, että hän koitti saada potilaan nielemään ja tämä tehtiin niin, että otettiin sellainen pieni puikko, jossa oli sieni toisessa päässä ja se kastettiin veteen ja sitä liikuteltiin suussa, jotta saataisiin nestettä suuhun. Kun potilas sai nieltyä, niin annettiin hänelle hieman enemmän nestettä, jotta hän voisi niellä ja näin saada lihaksiaan aktiivisiksi ja nähtäisiin miten se onnistuu. Usein potilaat olivat olleet pitkään letkuruokinnassa ja eivät olleet käyttäneet suutaan pitkään aikaan. Myös sormen kasteleminen nesteeseen ja sen liikuttelu suussa auttoi potilasta saamaan sylkeä erittymään ja näin potilas saattoi nielaista. Sormea liikuteltiin poskissa ja huulten ylä- ja alaosassa. Toimintaterapeutilla oli kumihanskat kädessä tietenkin hygienian vuoksi. Toisinaan veden voi sakeuttaa jollain jauheella, jotta se olisi paksumpaa ja liikkuisi hitaammin suussa ja nielussa, joka helpottaa potilaan nielemistä. Potilaan on yleensä hieman hankalaa niellä ja muutaman kerran jälkeen potilas on yleensä jo väsynyt ja kaipaa lepoa. 

Se oli todella mahtavaa päästä näkemään jotain aivan uutta itselleen ja tämä oli juuri sitä. Tämä oli yksi suurimmista syistä, miksi halusin lähteä vaihtoon, koska heti ensi kättelyssä kohtasin jotain mitä Suomessa ei tehdä, tai ainakaan minä en tiedä, että tehtäisiin. Olihan se toisaalta myös hieman tyhmän oloista, että itse vain seisoin huoneessa ja katsoin toimintaterapeutin työskentelevän potilaan kanssa, koska potilaat eivät puhuneet englantia, joten he puhuivat keskenään tanskaa ja sitä kun en ymmärrä ja ruotsin kielen taidoilla vain muutaman sanan sieltä täältä ymmärrän. Kaksi potilaista puhui hieman englantia ja heidän kanssaan pääsin vaihtamaan muutaman sanan. Onneksi toimintaterapeutit selittivät jälkeenpäin mitä olivat puhuneet ja tehneet. Kyllähän sitä aika paljon ymmärsi ihan vain katsomalla ja kehonkielestä, mutta ei kuitenkaan ehkä niin paljon kun voisi, jos kieltä osaisi paremmin. Sitten kun saan omia potilaita, niin on se mielenkiintoista nähdä, miten siitä selviää. Näin olen kahdelta muulta opiskelijalta kuullut, että heillä on kokonaan omat potilaat, joita he hoitavat ja ohjaajamme on siinä mukana tarpeen vaatiessa ja tietenkin neuvoo ja auttaa. Innolla kyllä odotan, että pääsen itse kunnolla hommiin ja tekemään jotain. Tosin oman potilaan saaminen saattaa olla hankalaa, jos ei löydy potilasta, ketä pystyisi ja/tai haluaisi englanniksi kommunikoida. 

Sairaalan pääsisäänkäynti

Ensimmäisen kokonaisen harjoitteluviikon maanantaiaamu sarasti horisontissa ja sisälläni tunsin sen, että tästä se alkaa ja kyllä, se alkoi oikein ryminällä. Ensimmäiset kaksi päivää viikosta takana ja olen ihan pyörällä päästäni ja ihmeissäni. Uusia asioita tulee sitä tahtia, että hyvä kun uskaltaa silmiä räpäyttää, ettei vaan mitään menisi ohitse. Yllättävää kyllä, että olen vielä ainakin pysynyt ohjaajan perässä hyvin, mutta kun sairaalalta asuntolaan asti pääsee, haluaa vain istua alas ja antaa kaiken informaation päivän ajalta iskostua päähän. Ohjaajani on kuitenkin aivan mahtava tyyppi ja ottaa huomioon sen, miten minä opin ja soveltaa sitä, jotta hän osaisi opettaa asioita minulle siten, kun itse parhaiten sen opin. Näin hän tekee kahden muunkin opiskelijan kohdalla. Se on kyllä todella hienoa, että ohjaajani jaksaa selvittää minun oppimistyylini ja sitten käyttää sitä meidän molempien hyödyksi opetuksessa ja ohjaamisessa. 

Maanantaina pääsin myös seuraamaan kahta toimintaterapeuttia, jotka työskentelevät käsikirurgian puolella ja pidin siitä todella paljon, koska aihe kiehtoo minua todella paljon ja haluan oppia siitä lisää. Heitä seuratessani pääsin näkemään kaksi erilaista potilasta. Toinen oli murtanut kyynärpäänsä ja sitä kuntoutettiin venyttelemällä ja käyttämällä laitetta, joka passiivisesti taivuttaa käsivartta. Eli potilas laittoi käsivartensa laitteeseen ja käsivarsi pääsee lepäämään siinä ja laite hoitaa käsivarren taivuttamisen, jolloin se on passiivista ja se auttaa kuntoutuksessa ja lievittää painetta kädestä ja auttaa vahvistamaan käsivarren lihaksia. Toisen potilaan kohdalla pääsin näkemään, miten ranteen liikeratoja voi tutkia ja nähdä ja tuntea, jos siellä on jokin pois paikoiltaan tai jotain muuta mikä ei kuuluisi olla niin. Pääsin myös itse hieman kokemaan miltä se tuntuu, kun toimintaterapeutti tutkii ranteen liikkuvuutta. Tämä oli tietenkin aivan mahtavaa ja innosti minua oppimaan asiasta mahdollisimman paljon lisää. 

Laite, jolla käsivartta saadaan liikutettua passiivisesti

Maanantaina myös keskustelin ohjaajani kanssa ja aloitin tavoitteiden teon ja jo tiistaina keskustelimme uudelleen ja tavoitteet oli laadittu. Otin itselleni neljä tavoitetta, jotka koin itselleni tärkeiksi ja haluaisin enemmän kokemusta niissä asioissa ja tulla tietenkin paremmaksi ja pystyä tekemään niitä asioita paremmin itsenäisesti. Yksi tavoitteista on se, että haluan tulla paremmaksi potilaan haastattelussa ja havainnoinnissa, kun suoritetaan jotain toimintoa. Haluan myös oppia kirjaaman potilaan kanssa tehtyjä asioita lyhyesti ja ytimekkäästi niin, että vain tärkeimmät asiat käsitellään. Lopuksi vielä haluan oppia enemmän potilaan siirtämisestä eli sängyltä lattialle seisomaan, sängyltä makuuasennosta istumaan ja niin edelleen. Tiistaipäivä kului tavoitteista keskustellessa ja toimintaterapeuttia seuratessa ja klinikan pidossa. Klinikalla tarkoitan sitä, että yksi meistä opiskelijoista on potilaansa kanssa tehnyt jotain esimerkiksi keittiötoimintoja ja se on kuvattu ja myöhemmin katsomme kaikki tämän videon ja keskustelemme siitä yhdessä. Kaikilla tarkoitan meitä kolmea opiskelijaa ja ohjaajaamme. Videon katsomisella pääsee havainnoimaan itseään ja muut pääsevät esittämään kysymyksiä, siitä, että miksi teit juuri noin ja miten selität miksi teit mitäkin ja näin pääsee kehittymään. Se opiskelija, joka on videolla menee videon katsomisen jälkeen toiseen huoneeseen hetkeksi ja reflektoi omaa toimintaansa videolla ja me muut keskustelemme keskenämme mitä voisimme kysyä häneltä ja miten hän selittäisi teoriaan pohjaten toimintaansa tai sitä miksi ei tehnyt jotain. Lopulta kyseinen opiskelija tulee takaisin ja kertoo pienen hetken itse mitä huomasi ja sen jälkeen esitetään kysymykset ja sitten keskustellaan ja siinä se sitten olikin. Pääsin tänään kokemaan sen itse ensimmäisen kerran, tosin olin vain katsomassa ja esittämässä kysymyksiä, mutta se vaikutti todella hyvältä tavalta oppia omista tekemisistään ja mitä voisi tehdä toisin seuraavalla kerralla, mitä voisi ottaa paremmin huomioon seuraavalla kerralla ja niin edelleen. Kyllä oma vuoroni on tulossa vielä myöhemmin ja pääsen jopa kaksi kertaa itse tähän ”piina” penkkiin, missä pitää selittää teorian avulla oma toimintansa. Tosin itse koen sen näin, koska en muutenkaan pidä minkäänlaisten esitelmien pidosta ja tässä joutuu katsomaan itseään videolta ja siis katsomaan itseään kunnolla ja tarkkaan. Kauhun sekaisin tuntein odotan ensimmäistä kertaani. Pääsette lukemaan kokemuksestani asiasta sitten myöhemmin. 

-Anna