Suomalainen opiskelija ja työharjoittelija.

 Kello on 7.30 aamulla. On vielä pimeää, vettä sataa vaakasuoraan. Kengät kastuvat ensimmäisessä lätäkössä ja bussi on myöhässä. Kurkkuun sattuu ja ääni on käheä. Vaihtoaikataulun mukainen bussi ei saavu, seuraava menee väärältä pysäkiltä ja kolmannella olen reilusti myöhässä. Odotan pysäkillä, hyppään vaihtoehtoiseen bussiin josta joudun kävellä enemmän. Astun bussista ulos määränpäässäni, kierrän asuntola-alueen ympäri etsiessäni oikeaa rakennusta ja aamusuihkun jäljiltä kuivuneet hiukset ovat jo uudelleen märät. Eväiden paperikassista hajoaa kahva ja kännykän prepaidista loppuu saldo. Kannan eväitä kainalossani ja en voi soittaa kysyäkseni oikeaa rakennusta. Saavun lopulta 40 minuuttia myöhässä. En tyylikkäästi, enkä varsinkaan tyylikkäänä. Ja myöhässä. Ensimmäisenä työharjoittelupäivänäni.

Hävettää, ärsyttää, nolottaa, inhottaa. En halua olla se, joka istuu märissä kengissä palaverissa, johon saavun kun muut ovat jo paikalla. En halua olla se höpsö ulkomaalainen, jolle annetaan anteeksi koska on vaaleat hiukset ja on uusi täälläpäin. Enkä todellakaan halua olla se, joka tulee myöhässä töihin. Silti se olin minä eilen. Suomalainen minäni nosti päätään suuresti tässä tilanteessa; vaikka olen höveli ajan kanssa, osaan toimia niin, että yleensä olen ajallaan jos täytyy olla. Olen aivan liian tunnollinen mennäkseni töihin myöhässä. Silti eilen menin. Hyi sinua, suomalainen työharjoittelija.

Ilmaistakseni asian kauniisti ilman niitä kiroamisia, joita itsekseni työmatkalla eilen päässäni mietin, voisin sanoa, ettei harjoittelu-viikkoni siis alkanut ihan täysin parhaalla mahdollisella tavalla. Onneksi ongelma oli kuitenkin lähinnä minun itseni, sillä terapeutti, joka minusta on vastuussa, otti asian todella rennosti ja reilusti. Hän saapuessani espanjalaiseen tyyliin tervehti iloisesti ja totesi, etten menettänyt paljoa ja että aletaan hommiin heti kun olen vaihtanut vaatteeni. Ympäristölläni ei siis ollut ongelmia asian suhteen, että tulin myöhässä, mutta minua asia jäi kaivelemaan vielä kun menin vaihtamaan vaatteet. Onneksi myöhemmin, uusissa terapeutin vaatteissani ja kaikkiin uusiin tilanteisiin keskittymisen jälkeen aamun huono-onnisuus unohtui:) Täällä terapeutit käyttävät siis samantyylisiä vaatteita kuin sairaanhoitajat, lähihoitajat ja asumispalvelutyöntekijät. Vaatteet ovat kokonaan valkoiset ja ne pitää jokaisen työntekijän sekä työharjoittelijan ostaa itse. Minulla oli tuuria, sillä saan lainata ystäväni työvaatteita harjoitteluni ajaksi, ettei minun tarvitse ostaa omia!

Aloitin eilen työharjoittelun vanhusten residenssissä, eli tietynlaisessa asumispalveluyksikössä. Harjoittelua on nyt seuraavat kolme viikkoa aina aamuisin kello 8-14. Iltapäivällä suoraan töistä menen vielä kouluun, sillä täällä tunnit pyörivät normaalisti harjoittelusta huolimatta, eli kello 15.15-20/21. Tämä tarkoittaa sitä, että seuraavien viikkojen ajan päivät ovat entistä pidempiä! 

Vanhukset asiakaskuntana on kiinnostava, sillä en ole koskaan tehnyt töitä vanhusten kanssa, ja ihan pelkkä biologinen ikä luo vanhusten toimintakykyyn lisähaasteita. Asiakkailla residenssissä esiintyy paljon psyykkisiä sairauksia sekä dementiaa, parkinsonin tautia ja fyysisiä toimintakyvyn rajoitteita. Ikähaitari ja toimintakyvyn skaala on laaja. Tutustuin eilen asiakkaaseen, joka on 60, mutta ei enää muista edes omia perheenjäseniään ja joinain päivinä unohtaa miten syödään. Toisaalta taas olin mukana ryhmäterapiassa, jossa 97-vuotias mies jumppasi aamujumpassa mukana hymy kasvoillaan ja auttoi ohjaajaa siirtelemään pöytiä ja tuoleja, jotta kaikki halukkaat mahtuisivat mukaan. 

Toimintaterapeutin päivät residenssissä toteutuvat monilta osin melko rutiinillisella aikataululla, ja työnkuvassa on eroavaisuuksia Suomen toimintaterapeutin työnkuvaan. Aamulla toimintaterapeutti osallistuu moniammatillisen työryhmän kokoukseen, jossa käydään läpi asiakkaita koskevia asioita. Sen jälkeen toimintaterapeutti menee ruokasaliin hoitamaan velvollisuudekseen nimettyjen asiakkaiden hampaiden pesun. Joidenkin asiakkaiden hampaat pesee asumispalvelutyöntekijä, joidenkin terapeutti. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta tämä ei ehkä Suomessa menisi näin. On kuitenkin loogista, miksi täällä toimintaterapeutti joka päivä tekee myös asumispalvelutyöntekijöiden töitä ja auttaa tarvittaessa: vaikka hampaidenpesu ei olekaan varsinaista terapia-aikaa, auttaa se terapeuttia näkemään monia asioita asiakkaan toimintakyvystä ja helpottaa interventioiden tekemistä itse terapiaa varten. Tästä syystä terapeutti hoitaa myös asiakkaiden suihkuttamis- ja pukeutumistilanteita; nähdäkseen asiakkaan toimintakykyä ja tietääkseen hänestä lisää.

Loppupäivä terapeutilla on ryhmätunteja. Ryhmät on jaettu kahteen osaan: henkilöihin, joilla on enemmän kognitiivisia rajoitteita, ja henkilöihin, joilla on fyysisesti heikentynyt toimintakyky. Asiakaskunnan mukaan toiminnat ja ohjaustavat vaihtelevat. Ryhmät pidetään joka päivä ja asiakkaat tulevat motivoituneina paikalle, kukin tekee omien kykyjensä mukaan. Yksilöterapiaa ei toimintaterapeutilla ole juurikaan, sillä on päätetty, että fysioterapeutti tekee yksilöterapian ja toimintaterapeutti pitää ryhmät. Tämä on mielestäni melko musta-valkoista ajattelua, mutta myös loogista: toimintaterapeutti luo ryhmädynaamikkaa, yhteenkuuluvuutta ja merkityksellistä toimintaa ryhmäsessioilla, jolloin fysioterapeutti keskittyy enemmän siihen, että asiakkaalla on valmiudet oppia ja toteuttaa toimintaa ryhmäsessioilla. Toimintaterapeutti on henkilökohtaisesti yhden asiakkaan kanssa oikeastaan vain niinä hetkinä, kun hän on auttamassa heitä päivän askareissa. Silti minun ohjaajaterapeutillani on ihailtavan lämpimät ja hyvät välit asiakkaiden kanssa. Hän tekee töitä asiakkaiden kotona, joten on luonnollista jakaa myös päivän kuulumiset, huolet ja huomionosoitukset käytävillä kun asiakas tulee vastaan. Espanjalainen kulttuuri tulee esiin esimerkiksi hetkinä, joina asiakkaita kosketaan puhuessa, pusutellaan poskelle ja puhutellaan hellyttelynimillä ja -lauseilla, kuten kulta, ihanus ja kaunis. Tiedän, että täällä minulla on entistä vaikeampaa vetää raja oman henkilökohtaisen minäni sekä työminäni väliin!

Terapeutti, joka minusta on vastuussa, on todella osaava ja asiantunteva, joten odotan näiltä viikoilta paljon. Hän on avoin kysymyksille, tekee työtään upeasti ja osaa läsnäolollaan todella tuoda valoa ja energiaa huoneeseen. On mahtavaa päästä tekemään töitä hänen kaltaisensa ammattilaisen kanssa! Lisäenergia tulee myös tarpeeseen, sillä 7.30 aamulla kotoa lähteminen, töissä olo ja uuden oppiminen, sekä suoraan töistä kouluun juokseminen, 22.30 illalla kotiintuleminen...se, jos mikä vie energiaa. 

"Erasmus-oppilaat vaan juo, juhlii ja nukkuu." 

Ehkä, mutta minäpä taidankin olla ihan oikea opiskelija.

Hymyjä, Jenni