Töissä eri aikatodellisuudessa

Hieman näkökulmaa kulttuurieroihin. Luokkatovereilleni Hofsteden malli saattaa ollakin jo tuttu, mutta jos tekee mieli lukea lisää niin: https://geert-hofstede.com/senegal.html

Senegalin väestöstä noin 92% on muslimeja, mikä määrittää hyvinkin paljon maan kulttuuria. Uskonto näkyy täällä oikeastaan kaikkialla, eikä se ole mikään vaiettu asia (vaikka niitä itse uskonnon sisällä voisikin olla), toisin kuin koen sen Suomessa olevan. Entisenä siirtomaana ja niitäkin aikoja ennen pitkän historian omaavana maana Senegalissa esiintyy Suomeen verrattain monia eroja mm. valtasuhteissa ja arvoajattelussa. Nämä kulttuurilliset/uskonnolliset tavat ja uskomukset vaikuttavat yllättävän isosti tietysti myös terveysalalla. Psykiatria ja psykologia ovat kenttinä varsin tuoreita (puhutaan parista kymmenestä vuodesta), eikä täällä olla siis ehditty hoitaa mielenterveyspotilaita kovinkaan pitkään. Tästä johtuen koko ala on Senegalissa edelleen kovin kehityksen alla ja mielipiteitä sekä toimintamalleja on moneen lähtöön. Suurimmaksi osaksi tuntuu siltä, että Euroopasta otetaan jopa valitettavan paljon mallia lääketieteen alalla. Tämä johtaa omalta osaltaan tilanteeseen, jossa hoitoprosessi kehittyy ja soveltuu aivan omanlaisekseen maan mausteineen, ja vaikuttaa siltä kuin osa asioiden (esim. työskentelytapojen) merkityksistä olisivat tippuneet matkan varrella. Pahimmissa tapauksissa saattaa systeemi näyttäytyä toimintaterapeutin painajaiselta: toimintaa ilman mietittyjä tavoitteita ja asiakaslähtöisyys uppeluksissa. Lohdutan itseäni sanomalla, ettei tilanne aina ole niin paha kuin miltä näyttää, se vaan on hieman erilainen kuin mitä odottaisi tai mihin on tottunut.

Käymieni keskustelujen perusteella ennen matkailua ja globalisaation tuomaa tiedonvaihtoa, psyykkisesti sairaita ihmisiä ei juurikaan tavattu. Oma mielijohteeni tästä olisi, että heitä saattoi kyllä olla mutta heidät piilotettiin perheen uumeniin tai hylättiin syrjemmälle, aivan kuten aikoinaan vammaiset tai muut ”epänormaalit” henkilöt täälläpäin. Tarinoiden ja uskomusten mukaan (joita täälläpäin muuten riittää) oli kuitenkin olemassa tietäjähenkilöitä, jotka lapsen syntyessä osasivat kertoa tämän mahdollisesta sairaudesta, jotta hänet voitiin sitten ”erotella” terveiden vauvojen joukosta heti alusta alkaen. Tästä syystä kuulemma sairaanhoitotarve oli pienempi etenkin mielenterveyspuolella. Kuulostaa rankalta ainakin omaan korvaan, mutta voin hyvin uskoa että näin olisi aikoinaan luonnollisesti toimittu. Toki olen myös samalla sitä mieltä, että ensimmäinenkin väite voi hyvinkin olla todenperäinen. Kulttuurin kollektiivisten elämäntapojen ja ihmisten toiminnallisen ympäristön ansiosta Senegalissa on mahdollisesti voinut aiemmin esiintyä vähemmän mielenterveysongelmia kuin nykyään. Samoin kuin Suomessa sata vuotta sitten, ihmiset työskentelevät täällä edelleen fyysisesti toteuttaakseen jokapäiväistä elämäänsä kuten on tehty aikaiät, joten esim. toimettomuudesta ja yksinäisyydestä johtuvalle masennukselle ”ei riitä/ei riittänyt” aikaa. Toisaalta nykyihmisen eri suuntiin sinkoilevat halut ja ”pitäisi sitä ja pitäisi tätä” -ajatukset ovat yhdistettynä tähän raskaaseen arkeen aiheuttaneet mitä suuremmissa määrin epätoivoa ja elämän epäreiluudesta johtuvaa väsymystä. En vedä suoria viivoja asioiden välille, mutta väittäisin että länsimaisella ”turhamaisuus”-kulttuurilla ja teknologian kehityksellä on iso vaikutus täälläpäin kasvavalle psykiatristen potilaiden määrälle. Älypuhelimet ja WiFi ovat täällä ihan yhtä ’juttu’ kuin Euroopassakin!

Eräs asia, joka herätti minut uudelleen tähän tämän paikan todellisuuteen oli tieto siitä, että edelleen nykypäivänäkin monet perheet saattavat usein viedä sairaat perheenjäsenensä marabouille, henkisille opettajille ja poppamiehille nähtäväksi ennen sairaalaan tai lääkärin vastaanotolle menoa. Tämä kiteyttäköön pienen osan tätä meininkiä. Meillä Suomessa vallitsee hyvinvointivaltio-tilanne, jossa elo pohjautuu nykyään hyvinkin paljon tieteeseen ja rationaaliseen ajatteluun. Vaikuttaa myös siltä, että menneet ajat on melko kiitettävästi päässeet unohtumaan. Se luo meille pohjoiseen tietynlaisen terveyssysteemin ajan realiteetteineen (eli miksi ihmiset sairastuvat, miten he sairastavat, miten heitä hoidetaan ja miten he parantuvat tai kuntoutuvat). Systeemin pohja on täällä sinänsä sama, koska ihmisillä on samat tarpeet elämän edellytyksille (ihminen sairastuu tietyistä syistä ja häntä voidaan hoitaa jollain tavalla), mutta ympäristön erilaisuuden vuoksi tulos kysymyksiin on tietenkin aivan eri. Jännää on se, miten monen eri ”ajan” vaikutuksen täällä voi huomata samaan aikaan ympäristössä. Yritän tässä kai kertoa, että senegalilaisten todellisuus on hyvin kirjava riippuen henkilön taustasta. Karkeasti jaoteltuna osa ihmisistä elää melko vanhanaikaisilla tyyleillä, toiset taas aivan nykymaailman aallon harjalla ja loput jonkinlaisessa maailmanaikojen sekoitetussa todellisuudessa. Esimerkkinä henkilö, joka asuu kaupunginlaidalla ilman sähköä, hakee vedet kaivosta, pesee perheen pyykit käsin ja silittää ne hiiliraudalla, mutta saattaa kuitenkin töissä käyttää tietokonetta ja älypuhelinta työvälineinään sekä seurata uutisia päivittäin. Miettiessäni näitä eroja huomaan itsekin sekoittuvani analyyseissäni, mutta koen tämän pohdiskelun kuitenkin auttavan minua ymmärtämään paremmin, mitä täällä oikein on meneillään. Sen lisäksi, että Senegalissa eletään aivan erilaisessa aikakäsityksessä, niin tuntuu siltä kuin täällä vallitsisi myös eri maailman todellisuudet. Töissä täällä kulttuurierot voi todella siis tuntea, nähdä, kuulla ja jopa haistaa!

** Rebekka **