Bonjour du Senegal! Tervehdys Senegalista!

”Comment ca va? Ca va bien! Ca va bien? Bien merci!”

Miten menee? Hyvin menee! Meneehän hyvin? Hyvin kiitos!

Näin kuuluu tyypillinen, lyhyt tervehdys täälläpäin (ranskaksi). Kun tähän vielä lisätään hiukan enemmän tuttavallisuutta ja paikallinen kieli, wolof, tervehdykset saattavatkin jo venyä suomalaisten mittapuussa kunnon keskusteluiksi, ennen kuin edes päästään itse asiaan. Ihmiset rakastavat rupattelua, mikä näkyy luonnollisesti myös katukuvassa. Ja harvassa ovat ne asiat, joita ei keskustelemalla voi selvittää. Mutta niin ihania ja lämpimiä kuin nämä tervehdykset ovatkin, kiteyttävät ne yhden keskeisen asian, joka täälläpäin maailmaa on oleellinen muistaa; nimittäin kärsivällisyys. Olen toki ennen kaikkea tullut tänne harjoittelemaan toimintaterapiaa, mutta kärsivällisyyden muistaminen on toinen pääharjoituksistani. Hyväksyn sen ilolla ja kiitän siitä opiskelijana joka kerta!

Tätä nimenomaista kärsivällisyyttä on siis tullut jo harjoiteltua käytännössä kovasti mm. tämänkin blogikirjoituksen julkaisemiseen vaadittavan nettiyhteyden hankinnassa. Nyt se toimii!! Ja voitte vain kuvitella miten iloinen ja huojentunut kirjoittaja täällä nyt raapustelee tarinoitaan sinne asti luettaviksi. Tulee tosiaan hiukan myöhässä tämä tervehdysteksti, sillä olenhan jo ehtinyt viettää täällä nyt jo kuukauden, mutta parempi hieman hikisenä kuin litimärkänä, vai kuin se ny meni.. Koitan tästä lähtien nyt tiputella tänne tarinaa enempi tai vähempi aikajärjestyksessä alun tapahtumista alkaen, jotta ainakin kaikki oleellinen tulisi kerrotuksi. Monta monta juttua on jo takana, mutta onneksemme niitäkin enemmän vielä edessäpäin!

Dalal Xel Thiès pääsisäänkäynti

Tässä blogissa, omissa osuuksissani, tulen siis kertomaan Senegalin opintomatkastani toimintaterapeuttiopiskelijan näkökulmasta. Olen täällä yhteensä kolmen kuukauden ajan toteuttamassa vaihtoharjoittelua kahdessa eri kaupungissa sijaitsevissa Dalal Xel -nimisissä mielenterveyskeskuksissa (Centre de santé mentale Dalal Xel, Thiès & Fatick). "Dalal Xel" on wolofia ja tarkoittaa suomennettuna huojentunutta/vapautunutta mieltä/sielua (ransk. esprit soulagé). Nimi kuvaa mielestäni hyvin toiminnan päämäärää. Keskus (tai mielisairaala) on katolisten hengenmiehien (les frères Saint Jean de Dieu) ylläpitämä ja täten myös yksityinen toimija. Valtiollisella tasolla ei Senegalissa olla vielä onnistuttu järjestämään kansalaisille kunnollista mielenterveyshoitoa saati kuntoutusta, mistä syystä keskukset ovat tunnettuja ympäri maan. Asiakkaat saattavat matkustaa vastaanotolle pitkiäkin matkoja. Potilaita saapuu paikalle jopa pääkaupungista Dakarista asti, vaikka siellä on toiminnassa mielenterveysosasto osana valtiollista sairaalaa. Osaston toiminta on kuitenkin kuulemani mukaan sen verran vajaata, että ihmiset hakeutuvat mielummin Dalal Xeliin. Thièsin keskus on Fatickin keskusta suurempi ja vilkkaampi, joten koin edukseni saada nähdä molempien toimintaa. Thièsissä ehdinkin jo viettää kolme viikkoa työskennellen ja tutustuen työkulttuuriin ennen kuin vaihdoin kaupunkia. Tällä hetkellä kirjoittelen siis Fatickista, jossa aion viettää näillä näkymin suurimman osan harjoitteluajastani. Järjestelyt ja hommat muutenkin ovat hoituneet hyvin senegalilaiseen tapaan eli 'avoimen soljuvasti', ja niistä kerron lisää tulevissa teksteissä.

Dalal Xel Thièsin toimintaterapiatila

 

Kertoakseni itsestäni ja matkakohteeni valinnasta on syytä raottaa teille hiukan taustaani. Olen Rebekka, 24-vuotias turkulainen ja tällä hetkellä enimmäkseen Turun AMK:n kolmannen vuoden toimintaterapeuttiopiskelija. Vietin lapsuudestani kuusi kouluvuotta Senegalissa varttuen ja puhunkin tämän ansiosta edelleen sujuvaa ranskaa. Harmillisesti paikalliskielet eivät ikinä saavuttaneet aivoissani pysyvää paikkaa, joten kieliharjoitukset ovat jatkuvasti käynnissä. Minulle oli heti opintojen alusta saakka selvää, että hakisin jossain kohtaa vaihtoon, mutta en osannut tällöin kuin vain haaveilla Senegaliin tulemisesta. Tiedustelujen ja keskustelujen jälkeen selvisi, että oman harjoittelupaikan järjestäminen ulkomaille onnistuisi, jos vaan säätöintoa löytyisi tarpeeksi. Aloin siis tuumasta toimeen ja täällä sitä nyt ollaan! Taidanpa myöskin olla ensimmäisiä tyyppejä, joita on Suomesta lähtenyt tänne asti opettelemaan (ja ehkä hiukan opettamaankin) toimintaterapiaa. Onneni kuitenkin on, että ollaan täällä terveysalalla jo ainakin jonkin verran tietoisia toimintaterapiasta ja sen mahdollisuuksista. Niin, että aivan alusta ei tarvitse aloittaa, vaikka sitä alun perin hieman jännitin. Luulen, tämän hetken kokemuksella, että keskuksen toiminnan kehittäminen keskittyykin toimintaterapian osalta pääosin eri menetelmiin tutustumiseen ja niiden käytännön opettelemiseen sekä kuntoutuksen seurannan käytännön kehittelemiseen.

Oi olipa mukavaa saada vihdoin ensimmäinen teksti ilmoille ja pikaisiin kuulemisiin! Ja pieni pilkahdus auringonlaskusta Thièsin kotikadultani.

** Rebekka **