Ei ain oo helppoo

Hellurei vaan kaikille!

Tällä kertaa tuleekin hieman erilainen postaus, koska ajattelin kertoa hieman tarkemmin mitä olen oppinut harjoittelussa viimeisen kolmen viikon aikana. Yritän pitää tekstin inhimillisissä rajoissa, jos ja kun se on mahdollista tai ainakin toivon niin, etten ihan kokonaan saisi teitä tylsistymään ja juoksemaan karkuun. Ja ei en ajatellut mennä päivä kerrallaan, vaan raottaa ovea enemmän auki teille, siitä mitä olen oppinut ja päässyt myös näkemään ja kokemaan.  Ajattelin myös kertoa, miten asuminen täällä Kööpenhaminassa on mennyt. 

Ihan ensimmäisinä päivinä pääsin näkemään ja oppimaan sen, että täällä Tanskassa toimintaterapeutit tekevät kuntoutusta potilaiden kanssa, joilla on Dysfagia eli nielemisvaikeus. Tämän asian selitin jo aikaisemmassa postauksessa ja miten siinä menetellään, joten en kirjoita sitä tähän uudelleen. Tämän näkeminen oli kuitenkin todella opettavaista, koska siinä näki todella yksityiskohtaisesti mitä pitäisi tehdä ja miten. 

Yleisesti olen myös nähnyt ja oppinut sen, että tilanteet saattavat muuttua nopeasti ja aina ei mene niin kuin on suunniteltu. Potilaita saa välillä etsiä ympäriinsä ja ei ole varmaa löytääkö heitä juuri sillä hetkellä. Potilaat ovat useimmiten menneet jaloittelemaan ja kukaan ei oikein tiedä minne asti he ovat kävelleet. Sairaala myös on sen verran iso, että sieltä ei ihan hetkessä välttämättä löydä ihmistä. Lopulta kuitenkin potilaat palaavat huoneisiinsa ja heidät löytää sieltä myöhemmin. Aina myös henkilökunta ei ole samalla sivulla asioista ja joskus se johtaa siihen, että potilas on, vaikka käynyt jo suihkussa, ennen kuin me toimintaterapeutit pääsemme paikalle ja sitten pitääkin keksiä uusi toiminta jota tehdä potilaan kanssa. Tämä on vain asia mikä pitää hyväksyä ja rullailla sen tahdissa menemään. 

Olen päässyt haastattelemaan jo muutamaa potilasta ja joka kerta se sujuu hieman paremmin, koska joka kerralta opin enemmän. Esimerkiksi miten aloittaa haastattelu, miten kysyä kysymyksiä ja miten lopettaa haastattelu. Haastattelu aloitetaan niin, että esittäydytään potilaalle ja kerrotaan miksi olen siellä ja missä voisin häntä auttaa ja sen jälkeen aletaan käydä haastattelussa olevia kysymyksiä läpi. Siinäkin voi joko kysyä avoimia kysymyksiä tai yksityiskohtaisempia. Esimerkiksi missä te asutte, onko se omakotitalo, kerrostalo vai jokin muu paikka. Tai sitten vain, että voisitteko kertoa minulle, millaisessa asunnossa asutte? Avoimien kysymysten kanssa haasteena on tietenkin se, että pitää itse osata sitten kysyä jatkokysymyksiä ja saada tarkennusta asioihin. Jos taas esittää enemmän vain kyllä tai ei kysymyksiä, niin ei välttämättä saa vastausta kaikkeen. Eli parhain tapa esittää kysymyksiä potilaalle on se, että pyytää heitä ensin kertomaan itse, vaikka millainen heidän normaali päivänsä kotona oli ennen sairaalaan tuloa ja sitten itse esittää lisäkysymyksiä asioihin mitä potilas kertoo. Esimerkiksi jos potilas kertoo käyvänsä suihkussa, minä kysyn, että käytätkö suihkutuolia vai peseydytkö seisten ja niin edelleen. Näin pitää itse kysyä kaikkia mahdollisia asioita mitä pitää potilaasta saada selville, jolleivat he itse kerro, mikä on harvinaisempaa. Kysymme myös potilaalta, että miten hänen päivänsä sairaalalla kuluu ja miten se sujuu ja onko jotain vaikeuksia, vaikka juuri suihkussa käynnissä. Haastattelun lopussa pitää myös muistaa kysyä potilaalta, että ajattelevatko he, että heillä on jotain ongelmia tehdä jotain. Riippuen potilaan vastauksesta yleensä joko esitämme lisäkysymyksiä ja kerromme, että minun mielestäni sinulla oli hieman ongelmia, vaikka suihkussa käynnin kanssa, koska sanoit niin ja sillä tavalla yritämme saada potilaan näkemään tämän kyseisen ongelman tai vaikeuden. Tämän jälkeen myös kysymme olisiko potilas halukas harjoittelemaan toiminnan tekoa meidän kanssamme. Jos potilas suostuu, niin sovimme tapaamisajan yleensä seuraavalle päivälle, jolloin myös suoritamme havainnoinnin potilaasta, ja näemme ongelman tai vaikeuden laajuuden toimintaa tehdessä. Samalla sovimme potilaan kanssa mitä teemme, onko se juuri suihkussa käynti ja pukeutuminen sen jälkeen, vai keittiössä kahvin keittäminen ja leivän tekeminen.  Toiminnan tekemisen jälkeen kysymme potilaan mielipiteen, että miten hänen mielestään kyseinen toiminta meni. Ja tämän jälkeen kerromme potilaalle, missä me näimme ongelmia tai vaikeuksia ja onko potilas samaa mieltä vai kokeeko hän asian eri tavalla.  Tässä kohtaa on myös hyvin mahdollista, että potilaalla ei olekaan mitään, missä me voisimme auttaa häntä tai vain apuvälineiden antaminen ja niiden käytön opettaminen potilaalle riittää. 

Itselläni on ollut ongelmallista kaikki alussa haastattelun tekemisessä, koska en ole ennen tehnyt tämän tapaista haastattelua potilaalle. Minun on siis kaikki tarvinnut opetella ja muistaa, mutta mitä enemmän teen haastatteluja potilaille, sitä paremmaksi tulen siinä, koska joka kerta muistan enemmän mitä pitikään kysyä ja miten ja miten aloittaa ja lopettaa haastattelu. Myös se, että pääsin katsomaan potilaan kotiuttamisprosessia, auttoi minua avaamaan silmät sille, että miksi se oikeasti on niin tärkeää kysyä kaikenlaisia kysymyksiä potilaalta. Esimerkiksi onko kynnyksiä kotona ja kuinka monta ja missä ne ovat. Ne ovat aika oleellisia tietoja, jos potilas käyttää rollaattoria sisällä liikkuessaan. Joten tuo kokemus oli todella hyödyllinen minulle ja auttaa varmasti jatkossa muistamaan kysyä kaikki mahdolliset kysymykset potilaalta. 

Täällä asuminen ei nyt mikään kulttuurishokki ole ollut missään kohtaan, mutta on täällä eroavaisuuksia ja pieniä ongelmia tullut vastaan. Kaupunkina Kööpenhamina on ihana ja todella kaunis minun mielestä ja tykkään liikkua täällä paljon. Olen enimmäkseen liikkunut junalla ja bussilla tähän asti, mutta nyt olen viimein löytänyt pyörän, jolla pääsen liikkumaan myös ympäriinsä. Pyöräily on omanlaisensa kokemus minulle, koska olen tottunut polkemaan pyöräteillä ja ylittämään autotiet suojatien kohdalla, mutta täällä pitää myös pyöräillä autojen vieressä tiellä ja risteyksissä. Se on aika jännittävää näin ensimmäisillä kerroilla, koska en ole tottunut siihen vielä. Monenlaisia ruokakauppoja löytyy tästä läheltä ja kaikki ovat hieman erilaisia. Yhdessä kaupassa kaikki on vähän sikin sokin kaikkialla kaupassa ja sieltä saa oikein hakemalla hakea tavarat ja yhdestä kaupasta en edes onnistunut leipää löytämään, mikä oli todella outoa. Kaupasta kyllä löytyi aivan kaikkea muuta, mutta ei leipää. Kyseisestä kaupasta tosin löysin salmiakkia. 

Asuntolaan tuleminen oli kyllä todella hyvä idea ja olen saanut paljon uusia kavereita ja muistoja heidän kanssaan. Joka päivä pääsee juttelemaan heidän kanssaan ja näkemään heitä ja spontaanisti tekemään jotain myös, jos halutaan. Tosin se, että meitä se 18 henkeä tässä rakennuksessa asuu ja oikeasti nämä huoneet on tarkoitettu yhdelle hengelle ja todella moni siis jakaa huoneensa. Tämä siis aiheuttaa tiettyinä aikoina ruuhkaa keittiössä, koska kaikki ovat nälkäisiä ja haluavat tehdä ruokaa ja syödä. Keittiössä on myös astiat vain 12 hengelle ja niistäkin osa on mysteerisesti hävinnyt ties minne. Meillä on myös käytössä muutama säilytysrasia ja kaksi lounaslaatikkoa, mihin voi laittaa lounaansa ja viedä kouluun mukanaan. Harmillisesti ne ovat aika vähäisiä siihen nähden, että moni tekee yleensä kerralla enemmän ruokaa kuin vain yhden kerran, jolloin joudut itse ostamaan säilytysrasiat itsellesi omaan käyttöösi. Tosin tässäkin on ongelmana se, että tietyt henkilöt omivat osan rasioista itselleen ja pitävät ne piilossa omissa huoneissaan siihen asti, että tarvitsevat niitä itse, jolloin kukaan muu ei voi käyttää niitä siinä välissä. Tähänkin on vain oppinut tottumaan ja elämään sen mukaan, se toki auttaa, että kaikki pesevät tiskinsä heti käytön jälkeen ja etenkin jos joku muu odottaa, vaikka kyseistä paistinpannua, jota on itse juuri käyttänyt, niin se pestään ja sitten annetaan toiselle. Mikä on todella mukavaa, koska pääsee itse heti käyttämään sitä eikä tarvitse itse ensin tiskata sitä. 

Sen kyllä valitettavasti olen päässyt huomaamaan, että sain kämppiksen, joka ei enää kauheasti enempää minun vastakohtani voisi olla. Yhteiselo hänen kanssaan on tuottanut enemmän päänvaivaa ja potutusta kuin olisi edes tarpeellista. Hän ei vain yksinkertaisesti ole sitä sisäistänyt, että maailma ei pyöri hänen ympärillään ja hänen tulisi kunnioittaa minua samalla tavalla kuin minä kunnioitan häntä. On raskasta yrittää olla se ainoa aikuinen tässä huoneessa ja yrittää käyttäytyä sen mukaan. Välillä tekisi mieli vain oikeasti olla ihan samanlainen kuin hän on ja katsoa mitä tapahtuu, mutta se ei valitettavasti mihinkään hyvään johtaisi, joten olen vain kiltisti. Eka kuukausi takana ja kaksi jäljellä, valitettavasti tiukkaa tulee olemaan, koska hermot ovat koko ajan kireällä ja sitä yrittää kaikkensa silti olla nätisti, jottei tulisi lisää ongelmia.

Kerronpa teille nyt esimerkin siitä, miten hankalaa tämä hänen kanssaan eläminen on. Me jaamme jääkaapissa yhden hyllyn keskenämme, josta puolet on hänen ja puolet on minun. Ensimmäisenä päivän pyysin häntä tekemään minulle tilaa, ja sain puolet siitä puolesta hyllystä itselleni. Eihän siihen mahtunut kuin maitopurkki ja jotain sen purkin päälle. Tämä johti siihen, että ensimmäiseen viikkoon minulla ei ollut käytössä läheskään puolia hyllystä ja toisinaan ei edes puolia siitä puolesta hyllystä. Tämä oli erittäin ärsyttävää, kun kaupassa sai juosta koko ajan ostamassa ruokaa. Sitten, kun se päivä koitti, että onnistuin valtaamaan puolet hyllystä itselleni, niin hän siirsi mehupurkkini ja maitoni pois hyllyltä jääkaapin oveen, jotta hän saisi lisää tilaa itselleen. Syy oli vain, että silloin kun ovessa on tilaa se pitää heti ottaa käyttöön. Tämä ei tarkoita, että sinulla olisi oikeus siirtää minun tavaroitani ja vain sanoa, että noi purkit ovessa on sinun. Tämän jälkeen sanoin hänelle erittäin kauniisti, että jos hän voisi pitää huolen siitä, että minulla olisi enemmän tilaa siinä hyllyllä, koska se koko hylly on tarkoitettu meille molemmille. Tähän sain vastaukseksi, että siinä meidän hyllyn alapuolella on hylly, jota kaikki saamme käyttää, koska hyllyn omistaja ei pidä jääkaapissa mitään. Joo kiitos tästä tiedosta, mutta ei se tarkoita, että minä omisin siitä hyllystä itselleni puolet tilaa, jotta saisit itse koko hyllyn käyttöösi. Sitten hän kertoi koittavansa pitää huolen siitä, mutta jos nyt niin sattuu käymään, että sinulla ei ole tilaa niin laita siihen alemmalle hyllylle tavarasi. Aha, kiitos ja kumarrus ymmärryksestäsi. Valitettavasti kämppikseni veti herneen nenään tästä ja tahallaan kasteli pyyhkeestäni puolet ja seuraavana aamuna, kun käytin sitä, niin pyyhe oli edelleen märkä ja kylmä. Pidän pyyhettäni suihkun lasioven päällä, jotta se kuivuisi ja siirrän sen pois ennen kuin kämppikseni menee suihkuun, tuona kertana en tätä huomannut tehdä, koska puhuin äitini kanssa puhelimessa silloin, kun kämppikseni meni suihkuun. 

Tähän päivään asti olen saanut tapella hänen kanssaan omasta puolestani hyllyllä, koska hän ihan vain kiusatakseen laittaa tavaroitaan minun puolelle. Kerrottakoon myös se, että hän käyttää tätä kyseistä hyllyä meidän hyllyn alapuolella jatkuvasti. Periaatteessa hän edelleen käyttää kokonaisen hyllyn verran tilaa jääkaapista. Valitettavasti tämä on vain yksi ongelma meidän välillämme. Ei tästä kyllä mitään muuta jää käteen kuin se, että pinna pitenee ja huomattavasti. Olen vain erittäin tyytyväinen, että olen sentään alkanut tottumaan siihen, että hän on hereillä monta tuntia minun jälkeeni ja osaan nukahtaa, vaikka hän metelöi vieressä. Yhteisymmärrykseen ei päästä asioista, ja tähän vaikuttaa se, että en ihan oikeasti uskalla oikein sanoa mistään, koska ensimmäisellä kertaa hän kasteli pyyhkeeni tahallaan. Hän kuitenkin viettää niin paljon enemmän aikaa yksin meidän huoneessamme, että en tiedä mitä hän seuraavaksi tekee tavaroilleni, jos hän ei pidä siitä, kun kauniisti sanon hänelle, että voisi minutkin huomioida. Välillä kyllä tuntuu, että suurimman osan asioista hän tekee ihan vain kiusatakseen ja katsoakseen mitä tapahtuu. En voi sille, mitään, että hän ehti asua täällä kolme viikkoa yksin ja nauttimaan siitä, että sai tehdä mitä haluaa, mutta kaikki kuitenkin tiesivät, että olen tulossa myöhemmin ja kämppikseni tiesi, että saisi minut kämppiksekseen, kun saavun Tanskaan. 

Eipä tässä nyt voi mitään muuta kuin alkaa sanoa asioista, jopa sen pelon varjolla, että hän tekee jotain muuta tavaroilleni. Eihän tästä muuten mitään tule ja kyllä minun täytyy saada nauttia täällä olostani, eikä vain elää hänen pillinsä mukaan. Nyt vaan toivotaan, että hän lakkaisi tämän lapsellisen käytöksen ja alkaisi käyttäytyä, niin kuin aikuisen ihmisen kuuluu. 

Tulipas pitkä teksti, mutta juttua riittäisi vielä enemmänkin ja älkää huolehtiko, siitä, että vaikka kämppikseni onkin hankala ihminen, niin ei hän minun ylitseni täällä kävele, mutta minä vain yritän käyttäytyä aikuismaisesti enkä vajota hänen tasolleen asioissa. Joskus on vai helpompi antaa toisen olla ja elää siinä vierellä omaa elämäänsä välittämättä turhaan kaikesta. Kyllä täällä hauskaa ja mukavaa muuten on ja nautin täällä olosta todella paljon. 

-Anna