Säätöä, säätöä..

Saavuin Senegaliin keskelle vuoden toisiksi suurimman juhlan, Tabaskin, valmisteluja. Alkuperäinen suunnitelmani yöpyä ensimmäinen yö pääkaupungissa, Dakarissa, ystävieni luona ja matkustaa sitten seuraavana päivänä 80 kilometrin päässä sijaitsevaan työskentelykaupunkiini Thièsiin osoittautui sittenkin hieman haastavaksi vaihtoehdoksi. Juhlan alla kaikki kulkuneuvot olisivat aivan täynnä porukkaa ja tiet muutenkin ruuhkaiset, joten yksin matkustaminen kaikkine tavaroineni ilman senegalilaista puhelinliittymää olisi varmasti ollut aikamoinen lisäseikkailu kaiken muun matkaamisen päälle. Olin siis hyvin iloinen, että thièsiläinen ystäväni tuli minua sinä iltana lentokentälle vastaan ja sain rauhassa laskeutua viikonlopun paikoilleni ennen kaikkea sitä ties mitä oli tulossa.

Huoneeni kaikessa kauneudessaan

Olin ennen matkalle lähtöäni sopinut molempiin kaupunkeihin, Thièsiin sekä Fatickiin, itselleni majapaikat paikallisista tutuista perheistä. Thièsissä sain asua kovin perinteisessä senegalilaisessa korttelitalossa suurperheen vieraana. Talossa asui parhaimmillaan noin viisitoistahenkinen ”perheyhteisö”, joka koostui ydinväestä ja sukulaisihmisistä, enimmäkseen kuitenkin lapsista. Tunsin talosta alun perin vain perheen isännän, johon tutustuin keväällä hänen vieraillessaan Turussa. Mutta äkkiäpä siinä kaikkiin muihinkin tutustui! Kiitollisena tunnetusta senegalilaisesta vieraanvaraisuudesta (Senegal, le pays de la teranga=vieraanvaraisuus wolofiksi) tunsin oloni heti tervetulleeksi, kotoisaksi ja osaksi perhettä. Käytössäni oli oma lukollinen huone ja eurooppalainen vessa suihkuineen. Talossa oli kuitenkin vedenjako-ongelma, jotenka vesi haettiin enimmäkseen muutaman kymmenen metrin päässä sijaitsevasta korttelikaivosta ja sain sitten kikkailla vessan vetämisen kanssa ihan hauskuuntumiseen asti.. ”Koristevessa”.

Heikon vesipaineen ja muutenkin veden hinnan korkeuden vuoksi täällä suositaan yleensä lattiareikävessaa, joka on vaihtoehdoista paras olosuhteisiin nähden. Heti valppaana opiskelijana aloin toki pohtia melko tuoreessa muistissa olevia esteettömyysasioita ja sitä, kuinkahan nämäkin hommat täällä hoidetaan, jos henkilöllä on esim. liikuntarajoitteita. Vaikka maa ja sen kulttuuri olivat minulle jo ennestään tuttuja ja matkani oli vasta aivan alussa, yllätyin oikein itsekin kuinka suuresti huomioin kulttuurillisia eroja taas aivan erilaisesta, nimittäin toimintaterapeuttisesta, näkökulmasta! Täällä sitä nyt huomaa käytännössä, kuinka paljon aivot ovat jo ehtineet taipua ammatilliseen ajatteluun. Pienikin maiseman vaihtelu virkistää kummasti! Olen myös onnellinen, että ennen vaihtoon lähtöä meillä oli kaksi viikkoa aikaa olla koulussa ja orientoitua jälleen loman jälkeen toimintaterapeuttiseen mielentilaan.

 

Tabaskin koreutta yhden talon pikkuveljen kanssa

Oi että sitä ensimmäisen viikon säädön määrää! Näin jälkeenpäin tuntuu jo kuin ne päivät olisivat pitäneet useamman sisällään. Ensinnäkin viikko alkoi silloin Senegalissa juhlapäivillä (kun Suomessa opiskelijat aloittivat harjoittelunsa), joka tarkoitti edellisten päivien juhlahumuilua ja -valmisteluja sekä tietysti vähintäänkin saman verran päiviä juhlasta laskeutumista. Pääsin siis heti maahan saavuttuani kunnolla mukaan paikalliseen rytmiin! Tähän väliin lyhyt juhlainfo; Tabaski on siis iso muslimijuhla, jolloin Senegalissa jokainen perhe, joka suinkin siihen kykenee, valmistaa lounaaksi hankkimansa lampaan/lampaat ja ihmiset pukeutuvat uusiin teettämiinsä vaateisiin hyvin koreilevasti. Olin mielessäni kuitenkin niin valmistautunut uuteen työharjoitteluuni, etten aivan täysin osannut vapautua juhlatunnelmaan ja odotin ensimmäistä vierailua Dalal Xel -keskukseen hiukan jännitellen. Syy jännäilyyn oli lähinnä se, että ennen lähtöä olin koittanut saada Fatickin keskuksen vastaavalta (jonka kanssa olin sopinut ja järjestänyt kaikki harjoitteluuni liittyvät asiat) tietoon sen, oliko hän ilmoittanut Thièsiin tulostani. Noin viikkoa ennen lähtöäni sain viimein kuulla ytimekkäästi, että asia on hoidossa. Tiedäpä siinä sitten, mitä senegalilainen sillä tarkoittaa. Ei auttanut muuta kuin luottaa siihen, että kaikki olisi juuri niin kuin sillä hetkellä pitäisikin.

Nettiyhteyden luominen oli yksi osa alkusäätöjä.

Tiesin, että Dalal Xel on katolilainen keskus, joten päättelin ettei siellä Tabaskin vietto veny kovinkaan pitkälle. Järjestettyäni itselleni puhelinliittymän soitin tiistaiaamuna Thièsin vastaavalle siinä toivossa, että voisin vielä saman päivän aikana mennä tutustumaan paikanpäälle. (Havahduin jälkikäteen myöskin siihen, kuinka suomalaisessa rytmissä koitin aluksi hoitaa asioita. Ehkä hiukan kärsimättömänä halusin aloittaa harjoitteluni nopeasti, etten jäisi suomen aikatauluista jälkeen.) Hän ehdotti kuitenkin tutustumista seuraavalle aamupäivälle, mikä ei sekään ollut sen huonompi vaihtoehto. Juhlatunnelma kotona oli nimittäin vielä kunnolla vauhdissa, eikä olisi ollut senegalilaisittain kovin kohteliasta poistua juhlista niin kesken kaiken. Seuraavana aamuna myöhästyin oikein kunnolla tapaamisestani vastaavan kanssa, sillä olin pyytänyt ystävääni saattamaan minut keskukselle, jotta oppisin reitin töihin. Tyynesti ja kulttuuria ymmärtäväisesti koitin vihjailla ystävälleni keskukseen lähtemisestä samaan aikaan kun tapaamiseen oli enää kymmenen minuuttia ja hän söi vielä kaikessa rauhassa aamiaistaan. Kerrottanee siis myös, että täällä eletään tunnetustikin melko senegalilaisessa ajassa (heure senegalaise), eli hiukan tunteja tuonne ja muutama tänne, ei paljon tunnu missään. Kohtaaminen vastaavan kanssa oli melko intensiivinen ja nopea, ja minulle kävi selväksi, että hän ei tätä senegalilaisten aikakäsitystä kovinkaan pitkälle tue. Sainpa myös kuulla, ettei Fatickin vastaava ollut tuloni lisäksi juuri muuta minusta maininnut. Sovimme kuitenkin, että voisin aloittaa harjoittelun seuraavana päivänä ja minun olisi tuotava mukanani kaikki vaihto/harjoitteludokumenttini tulostettuna hänelle esitettäviksi. Eihän siinä, hiukan iltapäivähommaa, kun menisin kaupunkiin etsimään auki olevan tulostuspaikan näin juhlan alla. Tulipa jopa hymysuissa opetettua thièsiläiselle ystävälleni sanat ”säätöä, säätöä”, samalla kun kotiin kävellessämme koitin selittää hänelle mitä kaikkea harjoitteluni sopiminen ja järjestäminen tosiaan tässä nyt vaatisi.

Työmatkani Thièsissä oli noin 20-30 minuutin kävely pääosin junaradan vartta pitkin.

Talon pikkuveljiä perushengaamassa ja myymässä kahvia kodin edustalla. Kadun tuntumassa tuli itsekin vietettyä iso osa vapaa-ajasta jutellen ja tunnelmaa tunnustellen.

Kaikki meni lopulta oikein jouhevasti ja minut otettiin seuraavana päivänä lämpimästi vastaan uuteen harjoittelupaikkaan. Sain esitettyä pätevästi asiani ja paperini, vaikka ääneni oli aivan lähtemäisillään matkustamisen seurauksena ja ilmeisesti katupölystä johtuneen pikkuflunssan takia. Täytyy kuitenkin rehellisesti myöntää, että minulla oli jossain kohtaa ihan hieman ristiriitainen olo harjoittelijan statuksestani. Oli jo alun perin tiedossa, ettei keskuksessa työskentele ”oikeaa” toimintaterapeuttia vaan tekisin ns. pioneerityötä melko omalähtöisesti. Tutustumiskeskustelumme jälkeen päällimmäinen olo oli kuitenkin aivan päinvastainen ja mietin olenkohan tarpeeksi pätevä tähän hommaan. Pari päivää keskuksessa vietettyäni ja toimintaa seurattuani palasin jälleen ennakkokäsityksieni tasolle ja tajusin, että vastaavani on vain hyvin etevä afrikkalaisessa tavassaan puhua pätevästi. Pahoittelen yleistystä, mutta niinhän se täällä usein menee, että puhutaan paljon ja tärkeillään sitäkin enemmän vaikka asiat olisivat (eurooppalaisessa) todellisuudessa aivan jotain eri luokkaa. Taisinkin jo mainita kärsivällisyyden määrästä, jota tässä maassa ei tietääkseni voi ihmisellä olla liikaa.. Viikonloppuna minua jo hymyilytti tämä kaikki, ensimmäinen viikko. Asiat oli pistetty nyt itämään ja luoja tietää minkälainen kokemus tästä harjoittelusta loppujen lopuksi sitten kasvaisikin.

Naapurinäkymää kotitaloni katolta Thièsissä

Lämpimin terkuin

** Rebekka **